30. huhtikuuta 2014

Keeping up the good work

Mietin kauan, uskaltaisinko tai kehtaisinko postata teille aiheesta liikunta. En ole koskaan ollut mikään liikunnan ystävä, pikemminkin sen vihaaja. Inhoan hikeä, hengästymistä, lihaskramppeja ja maitohappoa. Sana "liikunta" saa minussa kylmiä väreitä. En tiedä mistä tämä kamala liikunnanvastaisuus on tullut, kai se juontaa juurensa koululiikuntaan...

Itse olen aina ollut nuorena hoikka ja jopa alipainoinen tekemättä mitään sen eteen. Söin ja join mitä huvitti enkä harrastanut minkäänlaista liikuntaa, ainakaan tietoisesti; Mitä nyt pihapelejä tuli pelailtua kuten pesistä, sulkapalloa, jalkapalloa. Niitäkin leikkimielisesti ja satunnaisesti.

Nykyään paino on indeksin mukaan "lievästi ylipainoinen", mutta koska indeksit my ass ja peili kehiin, tiedän tasan minkä kokoinen olen ja miltä näytän. Lisäksi kaikki paino on kertynyt keskivartalolle, joka on äärimmäisen vaarallista mm. sokeritaudin tai rasvamaksan kannalta, päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä painolleni jotain. Olen äärettömän kyllästynyt etsimään vaatteita jotka on ainoastaan peittäviä. Värillä tai mallilla tai aina hinnallakaan ei ole väliä, kunhan se piilottaa läskit.



Tästä eteenpäin haluan kuitenkin jälleen ostaa vaatteita sillä perusteella että ne ovat kauniita ja istuvia. Ei enää peittäviä telttoja ja häpeää. Siksi ostinkin pari juttua jotka saavat minut alkuun tässä projektissa. ;)

Käsipainot, 11,99e / Tokmanni Mittanauha 3,80e / Tokmanni Juoksukengät 34,95e / DinSko

Olen nyt kolmen päivän ajan (jostain se pitää aloittaa!) käynyt tekemässä pieniä lenkkejä (aloitan rauhallisesti) ja käsipainoilla treenailen kotona joko musan tahdissa tai Youtube -videoiden avulla. Vielä ei ole paikat olleet tuhottoman kipeinä, mutta jotain pientä lihaskipua on ollut ilmassa. Pieni kipu on onneksi vain hyvästä. ;)




Olen ennenkin yrittänyt laihduttaa mutta se on aina tyssännyt alkuinnostuksen tuomaan liian rajuun ensitreeniin ja hirveisiin kipuihin, joten tällä kertaa aloitan rauhassa enkä odotakaan että tuloksia näkyisi viikon jälkeen. ;) Hiljaa hyvä tulee, sanon minäkin, vaikka myönnänkin olevani ihmisiä sieltä malttamattomimmasta hetimullekaikkinyt -päästä.

Nyt kun olen tehnyt tämän postaukseen ja tänne blogiin kirjoittanut mustaa valkoiselle, en kehtaa olla onnistumatta. ;) Tavoitteeni ei ole niinkään numerokeskeinen, vaan lähinnä se että näyttäisin ja voisin paremmin. Sitä odotellessa, tästä se alkaa.

Onko täällä muita treenaajia/laihduttajia liikenteessä?


Ja oliko tällainen liikuntapostaus ihan blaah vai kiinnostaisiko teitä kuulla väliaikatietoja miten projekti sujuu?

xoxo, Katri

19 kommenttia:

  1. Voi olla että blogissa ilmoittelu ylläpitää vireyttä asian tiimoilta. Mun vinkki on se että koita löytää mieluisa liikuntalaji, josta voi nauttia. Mullakin on koululiikunnasta sen verran pakonomaiset muistot että se nyt ainakaan innostanut mihinkään. Juokseminen oli aikoinaan ihan painajaista, mutta nykyään kun on saanut oma-aloitteisesti yksin lähteä lenkille silloin kun huvittaa, mihin suuntaan huvittaa ja millä vauhdilla huvittaa, niin mä oon havainnut sen jopa aika mielekkääksikin puuhaksi. :)

    Tsemppiä liikkumiseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ja tsemppaavasta kommentista!

      Mä oon yrittänyt kissoin ja koirin etsiä itselleni mieluisaa (yksilö)lajia mutta jotenkin kaikki tuntuu vaan yhdeltä puuskuttamiselta ja ääh! Mut toivon että tää lenkkeily nyt olis kuitenkin sellanen josta hetken päästä tulis jo rutiinia ja jopa ihan siedettävää, tai ainakin ei-enää-niin-vastenmielistä :D

      Poista
  2. Oon myös aina inhonnu liikuntaa,mutta nyt on hiukan paino noussu ja ois tarkotus tehdä sille jotain =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten meitä liikunnanvihaajia onkin niin paljon! :D Tsemppiä sullekin :)

      Poista
  3. tääl ilmottautuu kans yks liikunnanvihaaja!! :D

    VastaaPoista
  4. Kerro aina joskus lisää projektista! Ois mukavaa tietää mitä kuuluu asialle... Itelläki on ylipainoa, mutta en ressaa asiasta, liikunta kuuluu kuitenki elämääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että haluat kuulla projektista lisää! :)
      Ja jees - ei siitä silloin kannatakaan hirveesti stressata jos liikunta kuuluu jo elämään. Itsellä kun ainoa liikunta oli koneelta jääkaapille. ;)

      Poista
  5. Minäkin olen aina ollut ja olen edelleen todella laiha ja ulkopuolinen voisi luulla, että olen hyvässä kunnossa. Totuus vain on tonen, sillä en ikinä ole harrastanut minkäänlaista liikuntaa ja kunto aivan pohjalukemissa. Portaissakin hengästytti... Uutena vuotena tein kuitenkin lupauksen, että nyt muutan asian.

    Olen tehnyt kotona treenejä joka toinen päivä ja pikkuhiljaa muutosta on alkanut näkymään. Ryhti on suoristunut ja vatsalihaksetkin tuntee kun kokeilee :D Viimeiset pari viikkoa homma on vähän jäänyt kun on ollut reissaamista, mutta mies (joka opiskelee liikunnan ohjaajaksi) on tehnyt uuden reenin ja samalla olen tehnyt 30 päivän kyykky-haasteen loppuun. Viimeisenä päivän piti tehd 250 kyykkyä ja 250 Hip Thrust:ia (en tiedä nimeä suomeksi). Ensi viikolla sitten jatkuu uudella ohjelmalla.

    Tseppiä sinulle tavoitteeseesi! Muutoksia alkaa tapahtumaan, kunhan vain jaksaa jatkaa niinäkin päivinä, jolloin ei tekisi niin mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli muutama vuosi sitten sama juttu - kerran baarissa (tosi olennainen tieto.. :D) joku nainen tuli kysymään että mitä mä harrastan kun oon niin hyvässä kunnossa. Naureskelin, että en kuule yhtään mitään. :D Ja kuntohan oli siis jo silloin aivan surkea, kroppa vaan sattui olemaan muodoltaan laiha.

      Toi on kyllä niin inspiroivaa jos muutoksia alkaa näkyä! Toki sulla on liikunnan ohjaaja mies -etu. ;D Hhhuh, 250 kyykkyä ja Hip Thrustia kuulostaa kyllä ihan hullulta! Itsehän saan ehkä... yhden. :D 249 to go.. :'DD

      Kiitos paljon ihanasta tsempistä!

      Poista
  6. Mä oon kans liikunnanvihaaja :D Tiiätkö, teet ihan oikein alottamalla ihan rauhassa. Ite huomasin niin tehdessäni, että aloin pikkuhiljaa nauttia siitä tunteesta kun jaksoi ja jaksoi aina vähän enemmän. Liikunnasta tuli ihan kivaa - vaikka ei ikinä mitään lempipuuhaa :) Jos heti alkuun asettaa itelleen kauheet tavoitteet ja rientää 15 kilsan juoksulenkille, ni se puuha loppuu siihen :D
    Mä oon (jälleen) aloittanut saman projektin :) Onnea meille ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis mä alotin muutama päivä sitten 800m lenkillä! :D Siinäkin tuli jo törkeä hiki - kertoo aika hyvin siitä ettei tälle kropalle ole tehty vuosikausiin mitään... mutta tästä se lähtee ja eilen jaksoin jo tuplast enemmän! Rankkaa se on ja vaatii kyllä mielenlujuutta mutta no pain no gain..

      Tsemppiä meille molemmille! :D

      Poista
  7. Vihaan sanaa liikunta, mutta itse olen aloittanut nyt lenkkeilyn ja kiinteytys haasteen :D Saa nähdä miten käy :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, taas yksi liikunnanvihaaja lisää.. Pitäsikö perustaa kerho! ;D Kyllä me mussu onnistutaan tässä! <3

      Poista
  8. Täällä kans yksi (entinen?) liikunnanvihaaja joka aloitti saliharrastuksen. Lisäboostia tulee aina, kun huomaa että jokin tavoite on saavutettu. Pahemman luokan tervakeuhkona olen ylpeä jo siitä, että jaksan kävellä kolme kerrosta portaita hengästymättä :D
    Muakin kiinnostaisi kuulla väliaikatietoja silloin tällöin. Tsemppiä projektiin! Pikkuhiljaa hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi salilla käyminen olis kyllä mullakin yksi haave! Tai ainakin että kävis kokeilemassa, eihän sitä tiedä onko se(kääääääään...) mun juttu. :D Ja varmasti tuo lisäintoa kun huomaa tuloksia!

      Mä en oo koskaan polttanut ensimmäistäkään tupakkaa ja silti mulla on kunto kuin... no, ruumiilla. :D Jokaiset portaat hengästyttää ja kaks kierrosta juoksuradalla (KÄVELLEN, 800m) ja olisin valmis hautaan. :D Mutta kyllä se tästä! Hiljaa hyvä tulee!

      Kiitos tsempeistä! ♥ Kyllä tästä selvitään (joskus) voittajana maaliin. ;D

      Poista
  9. Salilla käyn säännöllisesti tammikuusta alkaen, nyt uusi saliohjelma, johon kuuluu myös aamuttaiset lenkit (>.<). Ideana ei ole laihduttaa, vaan kiinteyttää ruokavalion ja liikunnan avulla. Alku on aina vaikein, tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasitko sä jo ennestään käyttää niitä laitteita vai saitko jonkun alkuopastuksen? Vai käytkö jonkun kanssa siellä salilla? Kun itsekin tekis mieli kyllä kokeilla, mutta viimeksi salilaitteita kokeillut joskus peruskoulussa niin en kyllä tiedä miten mikäkin toimii. :D Juoksumaton tajuun! Jes! :D

      Kiitos paljon ihanasta kommentista ja tsempeistä! ♥

      Poista
    2. No siis kävin eka kaverin kanssa ja se opasti mut alkuun (toki nyt kun oon kattonu netistä noita videoita niin kappas osan liikkeistä oon oppinut ihan ketuilleen). Nyt on uus saliohjelma ja kaikki liikkeet oon tutkinu netistä. Hyviä sivustoja löytyy paljon, kannattaa aloittaa helpoista ja yksinkertaisista liikkeistä. Ja jos sulla ei nivelten yms. kanssa ongelmia niin aivan loistava ohjelma löytyy täältä: http://a-rou.fitfashion.fi/2014/03/31/bikinibody-bootcamp-treeniohjelma/ (etuna toki se, että ton voi tehdä käytännössä missä vaan ja ei vaadi salijäsenyyttä! toki rankka settihän toi on :D )

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥