6. kesäkuuta 2016

Leimasinpelleilyä

Morjens. Täällä taas, ja nyt haluan näyttää teille eilen väkertämäni kynnet, joihin olen itse asiassa varsin tyytyväinen. Ajattelin pitkästä aikaa kaivaa esille kirkkaan stamperin, jota en ole saanut millään toimimaan. Aina leimaustulos on jotenkin pliisu ja kuviosta puuttuu jos jonkinlaista viivaa ja väritystä. En tajua mitä kuukauden aikana on tapahtunut, nimittäin nyt kun kaivoin stamperin esiin ja aloin leimaamaan, se toimii kuin unelma! Aivan kuin mitään ongelmia ei olisi koskaan ollutkaan. Mitkä kosmiset voimat tässä nyt pelleilee mun kanssa??


Päätin ottaa kohtalon ivasta kaiken ilon irti ja lakkasin kynnet ensin KBShimmerin ihanalla glittersinisellä, Set in oceanilla, ja sen jälkeen lähdin leimauspuuhiin. Olen ihastellut jo pidemmän aikaa tuplaleimauksia valkoisella ja mustalla, ja ryhdyin tuumasta toimeen. Stamperi toimi kuin unelma. En edelleenkään ymmärrä miksi.


Leimauskuvio on MoYou:n laatasta Pro Collection XL nro. 02, ja leimauksessa käytin IsaDoran valkoista lakkaa ja perus Konadin mustaa. Eihän nuo kuviot nyt tismalleen oikein - saati katkeamatta leimautuneet, mutta se pistettääköön innostuksen piikkiin kun kerrankin tuo stamperi päätti toimia. :D Pitäähän sitä toimia salamannopeasti tilanteessa jossa ei tiedä minä hetkenä taika katoaa.


Ihan ältsipältsikiva lopputulos vaikka itse sanonkin. Tuo Set in ocean kimaltaa auringonvalossa ihan jumalaisen kauniisti! Ja ai niin - en muistanutkaan, että se peittää kynnet kahdella(!) vaivattomalla kerroksella. Täydellisyyttä.


Tekeekö teidän stamperit
omia taikojaan?

23 kommenttia:

  1. Mulla on vielä kokeilematta läpinäkyvä stampperi. Yli kuukauden tuola laatikossa ootellu käyttöön pääsyä. :D
    Ihana lakkaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! <3 Mulla taas on useampikin läpinäkyvä stamperi: Suurinta osaa en saa toimimaan ollenkaan (siis OLLENKAAN!) mutta tämän kyseisen yksilön kanssa se näyttäis olevan vähän arpapeliä milloin toimii ja milloin ei. :D Mulle on tulossa BPS:n isomman kokoinen kirkas leimasin testiin, jännä nähdä miten se sitte toimii (tai ei toimi) :D

      Poista
  2. Järjettömän kauniit kynnet! Oli pakko heti tarkistaa, että onhan mulla varmasti tämä laatta :). Mun leimailu menee aina ihan kummallisesti. Olen yrittänyt saada selville mikä laatta toimii minkäkin lakan/leimasimen kanssa, mutta ei siitä mitään tule. Seuraavalla viikolla homma menee taas ihan erilailla. Vähän kismittää, kun ei voi ennalta suunnitella lakkauksia, kun ei koskaan tiedä mikä tällä kertaa sattuu toimimaan. Nyt onnistuin ekaa kertaa tekemään koko kynnen leimaukset isolla kirkkaalla leimasimella ja olin ihan täpinöissäni. Sitten vaihdoin toiseen kuvioon ja homma ei enää toiminutkaan yhtään. Olis niin kivaa, että leimaaminen toimisi aina kuin vettä vaan. Mä turhaudun niin helposti, etten jaks yhtään kikkailla. Sen takia turvaudun usein Petlan laattaan, mustaan CA:n lakkaan ja MYL:n löllöleimasimeen, koska niillä saa aina täydellistä jälkeä. Vaihdapa tuosta yhtälöstä yksikin tekijä niin mikään ei enää toimi, byhyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oioi miten pitkä kommentti muru! ♥ Joo, se on kyllä aina ihan arpapeliä miten leimasimet toimii! Siinä pitää olla sitte kuu ja tähdet oikeassa asennossa ja maapallon sijainti suhteessa muihin planeettoihin ja.... :D Mulla on kans yks luottostamperi jonka oon aikoinaan tilannu ebaysta ja sillä leimaan aina - sillä myös leimat onnistuu aina! Mutta haluaisin että löytyis myös clear stamper jolla leimat onnistuis aina. :D Esimerkiks tuplaleimauksia on tosi hankala tehdä tavallisella stamperilla kun se kohdistaminen on sillä sit kuitenkin niin vaikeaa jos meinaa saaada jotkut viivat menemään ihan toistensa vierestä. :)
      Mä niin kadehdin kaikkia sun lakkauksia! Vaikea uskoa että sulla olis niiden kanssa mitään vaikeuksia kun lopputulos on aina ihan mieletön. ♥

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Wau, mielettömän kivat! Mä ootan vieläkin, että mun kirkas leimasin alkais toimia jonkin ylemmän voiman ansiosta, koska ei se vaan toimi niinku tahtoisin.
    Puhelin muuten sekoili äsken ja lähetti keskeneräisen kommentin, joten siksi yllä on poistettu kommentti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! ♥ Ehkä sunkin pitää antaa sen leimasimen olla kuukausi pimeässä laatikossa ja pim - se alkaa toimia! :D
      Haha okei, mä ajattelinkin että mikähän tuo ylempi oli ;)

      Poista
  5. Tosi upeat kynnet! Mullakin välillä leimasin toimii ja välillä ei. Aluksi läpinäkyvä leimasin toimi moitteettomasti, mutta nyt viime aikoina en ole saanut leimoja tarttumaan siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oih, tympeetä että se on mennyt sulla noin päin! :( Toivotaan että se oikuttelis lisää ja alkaiskin taas toimia :D

      Poista
  6. Aivan sairaan upeat kynnet! :)

    VastaaPoista
  7. Pitäis munki metästää tuo läpinäkyvä stamperi jostain, en vaan saa pienempiä kuviota kohdistettua ollenkaa. >_< Oih miten upeat kynnet, huhhuh <3 Ihania kuviaki muuten, niin kivan näkönen koko käsivarsiki tosa ja ku ulkona otettu kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en osaa kohdistaa tavallisella stamperilla ollenkaan! :D Ja tälläkin stamperilla nyt vähän ongelmaa tuon kuvion katkeamisen kanssa - olen yleensä tottunut leimaamaamn löllöllä ja painamaan kuvan kynnelle mutta kun tää kirkas on kovempaa matskua niin jotenkin kai se pitäis pyöräyttää! Hmph. Ehkä mä keksin tekniikan vielä. :D
      Voi kiitos, mäkin tykkään noista ulkokuvista! Pitää ottaa kaikki irti kesästä. ♥

      Poista
  8. Niin upeat kynnet ja onneks tilasin tän lakan, on muuten joka sentin arvoinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Mulla on kans tästä samasta kokoelmasta niit muita sävyjä ja neki on jumalaisia! ♥

      Poista
  9. ihanat <3 ai että mikä holo 1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja joo todellakin, holoa ja kimallusta kyllä riittää! :3

      Poista
  10. Oih, aivan mielettömän upeat lakkaukset ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis Nanne! ♥ Itsellekin oli kyllä varsin mieluisat nämä. :3

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥