22. huhtikuuta 2016

Black & White

Päivää niin että pätkähtää! Pikku tovi on taas vierähtänyt viime postauksesta. Jonkinlaista kynsimasennusta on taas ilmassa, ja yksivärisillä lakkauksilla on viime päivät menty. Alkuviikosta sain kuitenkin pienen inspiraation, kun ebaysta tilaamani halpis -leimasinlaatat saapuivat kotiin. Olipa muuten yllätys, kun tajusin niiden koon! Luulin niitä saman kokoisiksi, kuin esim. Pueenin tai Bundle Monsterin laatat, vaan nämäpä olivatkin melkein tuplasti suuremmat! :) Kuvassa alla Pueen 53 -laatta vertailun vuoksi.


Tuo nimenomainen viidakkolaatta SG-13 oli päällimmäinen syy miksi lähdin näitä laattoja ostamaan, katsokaa nyt miten suloisia eläimiä! Ja hintaakin laatoilla oli vain n. 1,30e/kpl. Vaan tällä kertaa jätetään elukat sikseen ja mennään kahteen saman merkin laattaan, joista löytyy niin pääkalloa kuin rakkauttakin. Lakkasin pohjan valkoisella IsaDoran White Sailsilla ja iskin päälle mustia leimoja. Meinasin ensin väritellä leimat, mutta jätinkin ne tuollaisiksi. Onneksi jätin!


Alun perin oli itse asiassa tarkoitus vaan testailla kys. laattojen toimivuutta, ja leimailin vähän sinne tänne erilaisia kuvia. Hauskaa, että joskus voi tulla "vahingossa" kynnet joissa viihtyy useamman päivän! :) Omistatteko te yhtään ebayn halpislaattaa?

7 kommenttia:

  1. Makeet kynnet! Ja hei, sun pitää hyödyntää kynsimasis ja yksiväriset kynnet niin, että teet swatch-postauksia niistä sitte. Minusta ainaki on kiva kattoa swatcheja. Niistäki saa inspistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksesi on luettu: Huomenna klo 11 ilmestyy swatch -postaus! ;) ♥

      Poista
  2. Linkitäppä se ebay-ilmoitus niin voi itsekin käydä vilkaisemassa niitä laattoja ;) Ihanan yksinkertaiset tuo pelkkä valko-musta! Miten sitä itse ikinä oikein osaa....

    VastaaPoista
  3. Täältä löytyypi! :)
    http://www.ebay.com/itm/Nail-Art-Printing-Plate-Image-Stamping-Plates-Manicure-Template-With-Handle-SY-/281992085714?var=&hash=item41a809c0d2:m:mGWtRfhijL-z9mKdUIQba-g

    VastaaPoista
  4. Onpas hauskan malliset laatat :D Tosi upee lakkaus!

    VastaaPoista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥