8. helmikuuta 2014

Testissä OPIa

Tällä kertaa esittelen kaksi OPI -lakkaa jotka sain testiin yhteistyökumppaniltani kauneudekauppa.fi -verkkokaupalta. Kauneudenkaupassa on mm. tarjolla suomen suurin valikoima OPI -lakkoja, sekä muita kauneus, -ja kosmetiikkatuotteita. Itse sain testiin kaksi tekstuurilakkaa: Sineinen Get Your Number ja ruskea What Wizardy is This?!


Kiekolle swatchattuna lakat näytti kauniilta ja niin myös kynnellä. Joskin WWIT käyttäytyi kynsillä hieman eri tavalla ja tekstuuripinta tuli paremmin esiin kiekolla. Voi olla kyse myös siitä, että kynsille lakkasin kaksi paksuhkoa kerrosta ja kiekolle vain yhden ohuehkon kerroksen. Lisäksi laitoin kynnelle koko komeuden päälle vielä päällyslakan, sillä siten se näytti mielestäni kauniimmalta.


GYNin alle laitoin kerroksen Essien Avenue Maintainia sillä GYN ei ole itsessään peittävä. (Ainakaan ellei laita kolmea kerrosta). Päälle lakkasin kaksi kerrosta GYNiä ja päällyslakan (sillä mielestäni tämäkin lakka pääsi oikeuksiinsa paremmin kiiltäväpintaisena.) Kimallushan ei jälleen näy kuvassa mutta luonnossa pääsee kyllä oikeuksiinsa! Todella kaunis lakka ja kuivuu nopeasti, siitä plussaa.


WWIT on ruskea tekstuurilakka hopealla kimalluksella. Todella kaunis lakka joka myös levittyi hyvin eikä kuivumisajassakaan ole moitittavaa. Kuvassa kaksi kerrosta WWIT:ä ja päällyslakka.

Mitäs sanotte? ^_^

Ps. Tietääkö joku fiksumpi miten tehdään kuviin vesileima? Itse käytän kuvankäsittelyyn Paint Shop Pro 8:aa. Säädän sillä lähinnä valotusta/kontrastia ja lisään tekstiä, eli en ole mikään kuvanmuokkausvelho. ;D Neuvoja vesileiman tekoon otetaan vastaan! Olisi kiva jos olisi jokin leima jota käyttää joka kuvassa aina, nyt kun se on ollut vähän mitä milloinkin ja joskus unohtuukin.. :D


xoxo, Katri

8 kommenttia:

  1. O_O wou mikä sininen! tajuttoman kauniit lakat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää että kuva pikkasen vääristää tuota sinistä mutta joka tapauksessa se on superkaunis. ♥

      Poista
  2. Molemmat tosi kauniita ainaki noin kiiltävänä =)

    VastaaPoista
  3. Apua miten kaunis sininen lakka. ü Pakkosaada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten ylemmässäkin kommentissa mainitsin niin kuva pikkasen vääristää, se on oikeasti pari astetta tummempi lakka + kuvassa mulla on sen alla Essien Avenue Maintain joka saattaa myös vähäsen antaa väärän kuvan. Kannattaa katsoa googlesta myös swatcheja. :) Mutta siitä ollaan kyllä yhtä mieltä että on mielettömän kaunis lakka! ;) ♥

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥