20. maaliskuuta 2014

Crazy Purple & Ostoksia

Pikaisesti esittelyssä tällä kertaa violetti skitlettelleetttellettteettettte? En enää tiedä näistä termeistä! :D Joku sellainen siis. Näistä kynsistä tuli yhtä sekavat kuin allekirjoittaneen ajatuksetkin, joten mennään suoraan asiaan.

Vasemmalla vasemman käden kynnet (joissa töpövammakynsi...) ja oikealla oikean käden kynnet. :p

Jaksoin tällä kertaa ottaa esiin jälleen leimausvälineet ja huomaa kyllä ettei ole aikoihin niitä käyttänyt, etenkin vasemmalla kädellä leimaaminen oli yhtä taistelua. Pikkurillissä näkyy mustan leimauksen kohdalla että kuviosta puuttuu vähäsen, joskin olen kyllä ennenkin käyttänyt tätä samaa kuviota jolloin se ei myöskään ole noussut leimasimeen kunnolla. Liekö vika laatassa vai leimaajassa...

Tähän samaan postaukseen isken nyt kuvat uusimmista lakkatulokkaista! Niitä on tullut parissa päivässä yhteensä 8kpl ja ZOYAn lakoista saan kiittää ihanaista Fania joka näpytteli tilauksen puolestani, kun omalla kortilla maksu ei jostain syystä suostunut onnistumaan. Kiitos Faniiii!
Näiden uusien ZOYAn Pixie Dustien (Magical Pixie) ilmaantumista odotin kuin kuuta nousevaa ja kun Fani kertoi että niitä saa siedettävällä hinnalla NailsAvelta niin pakkohan ne oli saada. Siksi minua yllättikin näiden saapuessa, että mikseivät sitten kuitenkaan säväyttäneet luonnossa... saa nähdä mitä näille teen, ehkä myyntiin...? Tai ehkä annan näille vielä mahdollisuuden, saa nähdä. (Pullossa toki näyttävät herrrrrkullisilta!)

Gosh - 598 Bubble Gum (5,50e/Sokos), Zoya - Lux, Cosmo & Vega, Seppälä Nails - Party on!

Lisäksi ote lipsui tänään Gina Tricot:ssa, sillä tarvitsin(...) sinisen cremelakan. Hyllyssä näytti olevan pari muutakin lakkaa jotka huusivat nimeäni joten pakkohan se oli hyödyntää tarjous kolme lakkaa kympillä. Mukaan lähti siis sinertävä hologlitterlakka, vaaleanruskea creme sekä se cremesininen.


Whazzuuuup?

xoxo, Katri

14 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet ^__^ Jos oot myymässä noita Zoyan lakkoja, niin vinkkaa eka mulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara ^__^ Ja jooooo mä kerron sulle sitten ekana jos aion myydä! ;D

      Poista
  2. Ihanat kynnet! Wou! Ja makiat ostokset... Mää taistelen Ginaa vastaan, etten menis sinne... Ku tiiän, että sieltä lähtis vähintään ne kolme lakkaa mukaan, ehkä enemmänki... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti! ♥
      Ja älä muuta sano, Gina Tricot... it's a trap!

      Poista
  3. Ihanat kynnet ja kivoja ostoksia

    VastaaPoista
  4. Muhun taas iski noi Zoyan lakat ihan täysin <3 NE on just kuin mulle tehty <3 RAKASTAN, RAKASTAN <3
    Ja nooi sun kynnet on ihan älyttömän ihanat, upeat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kauniita muttamutta... en tiedä mikä niissä on kun ainakin kiekolle swatchatessa jotenkin petyin :o
      Kiitos Fani ♥

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥