8. tammikuuta 2016

Katrin lakkaleikit

Heipä hei! Keksin tuossa jokin aika sitten, että teen samanlaisia "lakkalastuja" (En todellakaan tiedä miksi niitä oikeasti kutsutaan. :D) kuin Sveta Sanders, ja Malle jälkeenpäin konsanaan. Mallen tekstistä tosin ei ollut vaikeaa päätellä, että se ei olekaan ollenkaan niin simppeliä kuin tuo ryökäleen Svetan video antaisi ymmärtää. :D Ja tottahan se oli. En ensinnäkään saanut yksiäkään kuivuneita lakanpalasia irti minigrip -pussin pinnasta, niin kovasti ne tarrasivat siihen kiinni. Kysyin asiaa myös Facebookin kynsikoristelut -ryhmässä, ja ehdotuksia erilaisista tekniikoista tuli paljon. Bongasin sieltä tekniikan, jossa lakan annetaan kuivahtaa stamperin päähän ja siitä kuivuttuaan irroitellaan varovasti, ja se toimi kuin unelma! ♥ Iloisena lähdin tuumasta toimeen kuivateltuani erilaisia glitterlakkoja stampereiden päihin!


Myös lakkalastujen leikkaaminen kolmion muotoiseksi oli jo sinällään vaikeaa, saati että lastut olivat sitten jo niin kuivia (pari päivää seisseet tuossa pöydällä odottamassa käyttöä. Voi olla että jos ihan vaikka saman päivän aikana käyttäisi niitä, olisivat ehkä joustavampia. :D) että ne mureni ikävästi ottaessaan vähänkään osumaa. Sain kuin sainkin jotenkin kolmion muotoisia lastuja aikaiseksi, mutta sitten taas niiden lätkiminen kynnelle olikin taas astetta haastavampi homma, sillä omistan vain yhdet ainoat pinsetit joiden kärjet on jo täynnä kaikenlaista lakkamömmöä eli en saanut lastuista otetta kovin helposti. :) Sitten viimein kuin sain otteen (jolloin taas kirkas päällyslakka johon ajattelin lastut lätkäistä, oli ehtinyt kuivua, mutta jääköön se tarina nyt sen enempää rageematta, tämä vain tiedoksenne teille jotka aikovat vastaavia juttuja tehdä!), lätkäisin lastut vain äkkiä jotenkin päin kynnelle. Onneksi sain sitten kuitenkin lopulta ihan kivat kynnet aikaiseksi.


Lakkalastujen tekoon käytin seuraavia lakkoja:
F.U.N Laquer - Daydreamer
F.U.N Laquer - Galaxy
Glam Polish - Pop
Glam Polish - Polar Lights
IsaDora - Ocean Crush
IsaDora - Coral Crush
Barry M. - Princess
Color Club - Sparkle and Soar

Mitäs tykkäätte kynsistä? ♥

18 kommenttia:

  1. Siis wau wau wau, nuo ovat todella upeat! En enää kauheasti kynsiblogeja seuraile, mutta nyt täytyi pitkästä aikaa ihan kommentoida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lemmi ihanasta kommentistasi! Kyllä mieltä lämmittää. ♥

      Poista
  2. Oooh, nuo on upeat! Mä en uskalla edes koittaa - vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Joo, siihen tarvii kyllä aikamoisen energialatauksen.. :D

      Poista
  3. Ihan järjettömän upeat! Nyt mä haluan taas alkaa leikkelemään heti paikalla. Sä olit muuten kuvannut tossa aika tarkkaan kaikki ne vaiheet, joissa mäkin sössin :). Seuraavalla kerralla ei voi mennä enää yhtä hankalasti. Ostin uudet pinsetitkin, koska munkin omat on ihan lakkamuhjussa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiiitos! ♥ Haha joo, noi oli kyllä aikamoiset vaiheet, mutta ehkä ens kerralla osaa olla viisaampi.. :'D
      Mun nykyiset pinsetit on ihan mun lempparit, en haluis millään ostaa uusia! ;< Mut se taitaa olla pakko. :'D

      Poista
  4. Nää on ihanat. <3 Mielettömän upeat! Mulla on vähän mielessä tämän tapaiset kynnet, mutta ei ihan samanlaiset. Katotaan kuinka mun käy. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos murunen. ♥ Uuu, en malta odottaa sun versioita! ;)

      Poista
  5. Oijoi nämä on ihan mielettömän kauniit! Ai että kuinka herkullisilta nuo lähikuvat näyttää ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiiiitos! ♥ Ja älä puhukaan, näitä kyllä ihan tuijotteli! ♥__♥

      Poista
  6. Todella kauniit :) ihanalta näyttävät tuollaiset kunnon glitterit mustan päällä. Itse käytän vastaavissa jutuissa leivinpaperia. Siitä irtoaa tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja todellakin, glitterit on kyllä ehdottomasti parhaimmillaan mustan päällä. ♥
      Aijaa, mä yritin tehdä myös leivinpaperille mutta siihenkin ne jämähti kiinni ihan hulluna!? En tajua! :D

      Poista
  7. Ai että ihan kivat?! Näähän on ihan sikasika upeat! Wauu :33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, ihana kommentti, kiitos Satsuli! :3 Ihanaa että pidät kynsistä. ♥

      Poista
  8. Ooh, tosi upeet :) Täytyy varmaan itsekkin koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kokeile ihmeessä, mutta varaudu sitten hyvillä hermoilla! :D

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥