6. elokuuta 2016

Milani eyeshadow primer testauksen alla

Päivää niin että pätkähtää! Tänään mulla on ihan uudenlaista postattavaa teille. Lupailin tuossa aiemmin, että blogi siirtyisi pikkuhiljaa myös kosmetiikkapainotteisemmaksi, ja nyt saatte nähdä ensimmäisen meikkitestaukseni! Jännäkakka housussa tätä kirjoitan, sillä mietin edelleen tässä näpytellessä kehtaanko julkaista kuvaa meikistäni.

Haluan painottaa, että en todellakaaaaaan ole minkäänlainen meikkaamisen ammattilainen, enkä edes harrastelija, sillä meikkaan about toisinaan ja jouluisin. Mun meikkaustapa, välineet, jotkin käyttämäni tuotteet ja etenkin lopputulos saa varmaan meikkitaiturit kiljumaan järkytyksestä. Otan silti sen riskin ja julkaisen meikatun naamani. Päätin sen just.



Sain tosiaan eleveniltä (klik!) testiin kolme tuotetta, ja tämä Milanin silmämeikin pohjustamiseen tarkoitettu voide oli yksi saamistani testituotteista. Uskokaa tai älkää - mä en ole koskaan ennen omistanut yhtäkään pohjustusvoidetta. En silmille enkä kasvoille. Siksi tämä oli kyllä ihan nappivalinta testiin:) Vertailupohjaa ei siis juurikaan ole, mutta jos vertaa luomiväriä tämän kanssa ja ilman, niin tämä jää ehdottomasti käyttöön. Kyllä tämä toi luomivärin pigmentin ihan eri tavalla esiin. Musta oli hauskaa, että tuo voide oli levitettäessä tuollaista beigeä, mutta muuttui hetken päästä lähes värittömäksi. Tästä klikkaamalla pääset suoraan tuotteeseen. Hintaa tuubilla on 10,90e, eli ihan maltillinen mielestäni.


Anteeksi ihan supervalottunut kuva. Itse asiassa tämä lienee meikkikuvaksi vähän huono, sillä siinä ei kyllä juurikaan esimerkiksi luomiväri näy. No, älkää ampuko mua, tää on mun ensimmäinen meikkikuva ikinä! Toivotaan, että nämä tästä paranevat...... Ensi kerralla koitan ottaa kuvan paremmassa valossa - tämä tuli räpsäistyä tuossa illansuussa kun aurinko oli ehtinyt laskea ja meikki oli ollut naamassa jo tovin:)


Hitti vai huti?

7 kommenttia:

  1. ihan vaan haluaisin tietää että paakkuuntuuko käytössä ja missä tota myydään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vielä pidemmän ajan käytöstä sanoa mitään kun tosiaan vasta kerran olen kokeillut mutta ainakaan tuossa vaiheessa ei paakkuuntunut. Tuota myydään mm. elevenillä josta tuotteen sain testiin, tekstissä on linkki suoraan tuotteeseen :)

      Poista
  2. Minusta on kiva lukea myös meikkijuttuja ja en tuomitse ketään koska oon itekki nii huono meikkaan =)

    VastaaPoista
  3. Antaa mennä vaan! :)) Hyvältä kuulostaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämmöset uudet postaushommat aina vähän jänskättää, varsinkin kun on kyse näin tulenarasta aiheesta kuin meikkaaminen :D :D mutta kiva jos ei nyt ihan floppi ollut x)

      Poista
  4. Ihanaa, että uskalsit tehä meikkipostauksen ^_^. Kauniilta näyttää kyllä meikki.
    Ja tosiaan jos seuraavilla kerroilla sais tarkempaa kuvaa luomiväreistä silmät vähän kiinnempänä, niin ois kiva ihailla luomivärejäkin (luomiväri-narkkari kun olen) :D.

    Vaikkei sulla olekaan muista luomivärinpohjustajista (vielä) kokemusta, niin pysyikö sulla luomivärit paikallaan koko päivän tällä Milanin pohjustajalla? Vai kerääntyikö viiruiksi luomivakoon nopeasti tai ollenkaan? Entä kerääntyykö sulla normaalisti ilman pohjustajaa luomivärit luomivakoon, onko sulla rasvaiset luomet?
    Kauhee kyselyikä mulla :'D. Itelle kun on tärkeää, että saan luomivärit pysymään paikallaan, ilman pohjustajaa ne on luomivaossa 5 minuutissa :/.
    Tosin en oo itselle löytänyt vielä Urban Decayn pohjustajan voittanut, joten aina epäilen kaikkia pohjustajia :D. Tai NARSin pohjustaja on päässyt todella lähelle, mutta siinä on saatavuus ongelmana :/.

    VastaaPoista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥