22. lokakuuta 2016

Blogitunnustus


Terve! Onpas taas vierähtänyt tovi siitä kun olen sompaillut viimeksi täällä blogosfäärin puolella. En ala tässä sen enempää luettelemaan tekosyitä vaan aloitan ihanan haasteen jonka sain ihanalta, kultaiselta blogiystävältäni Jonnalta. ♥ Tunnustusta blogille -haaste sisältää siis syksyyn liittyviä kysymyksiä joihin minä nyt vastaan. :) Olin ihan ältsitylsä ja nappasin kuvat kuukkelista. Paitsi blogitunnustuskuva on Jonnan blogista nyysitty.



1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle.
4. Mainitse ja linkitä blogi joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.


Kuinka aloitin bloggaamisen?
Aloitin bloggaamisen aika hetkellisestä mielijohteesta eräänä syksyisenä iltana - olisikohan siitä nyt melkein kuusi vuotta aikaa... silloin en vielä ollut niin kynsien ja kauneuden maailmassa, ja blogini käsitteli vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hetken päästä löysin kuitenkin kynsiharrastuksen, jolloin blogikin muodostui kynsiblogiksi. Muutaman kerran on blogia muokkailtu ja nimetty uudelleen ja tehty aivan uudenlaiseksi - ja tähän on tultu. Nykyään kuvailisin blogiani kauneusblogiksi, joka kuitenkin painottuu eniten kynsien ihmeelliseen maailmaan. :)

Ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
Hui, tuntuu hassulta alkaa antaa ohjeita toisille kun en koe itsekään olevani minkään valtakunnan ammattilainen tässä hommassa. Mutta jos nyt jotakin pitäisi sanoa, niin panosta ainakin kahteen asiaan: Blogin ulkoasuun sekä kuvien laatuun. Mikään ei ole mielestäni niin ärsyttävää kuin sekava ulkoasu tai huonolaatuiset, epämääräiset kuvat... Ja muista, että sinun blogisi on sinun - ja se saa näyttää juuri siltä!


Kiitos vielä tunnustuksesta ihanalle Jonnalle. ♥ Haastan mukaan seuraavat blogit:
(Ihan kymmentä en saanut kasaan mutta tässä muutama!)

* Sentenced to Live
* The Yellow Nails
* Aniina Julia's
* Something can go wrong
* My Personal Galaxy
* Nail art by Belegwen

6 kommenttia:

  1. Onpa hauska haaste! :) Ja kiva kun palasit blogin ääreen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Pitääpä jatkaa haastetta ensitilassa, kun koneen ääreen liikahdan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! :) En malta oottaa sun vastauksia. :3

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Pitääpä jatkaa haastetta ensitilassa, kun koneen ääreen liikahdan! :)

    VastaaPoista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥