1. lokakuuta 2016

Syyskuun ostokset


Kosmetiikkahamsteri täällä hei! Taas on tullut aika tarkastella mitä sitä on tullutkaan shoppailtua viime kuussa. Kerrankin sain tämän muuten ajoitettua kuukauteen! Oli siinä toisaalta myös oma työnsä kirjata ylös kaikki ostokset jotta pysyy kärryillä. :D Tuntui, että osa ostoksista olisi paljon vanhempia, mutta kyllä ne vaan kaikki on syyskuun aikana hamsteroitu. Katsellaanko tarkemmin? :)


Essencet. ♥ Okei, onko tuossa nyt menty jo hippasen alta riman... No, puolustuksekseni voin sanoa, että en suinkaan shoppauillut noita kaikki yhdellä kerralla. Exit to explore -kokoelman tuotteet tilasin Kosmeti4lessiltä (varmistaakseni että saan ne varmasti käsiini!) ja loput kävin haalimassa paikallisen Tokmannin hyllyltä. Tykästyin tuohon ripsariin muuten ihan hulluna! Saattaa olla, että täytyy käydä hakemassa toinen kappale varastoon... Lisäksi nostaisin esille meikkivoiteen, sillä olen edelleen ihan älyttömän yllättynyt, että uutuuksien joukosta löytyi meikkivoide joka on riittävän vaalea suomalaiselle peruskalpealle iholleni! En ole vielä ehtinyt testaamaan sitä, mutta vaikuttaa lupaavalta.

Viva La Divan Metal Eyeshadows -paletti Kicksistä ja kuolaamani Urban Decayn Moondust. ♥ Jälkimmäinen on vaan niin rakkautta paletissa...


Osallistuin elokuun loppupuolella kimppatilaukseen HypnoticPolishille, joten tämän kyllä laskisin elokuun ostoksiin, vaikka saapuikin mulle vasta syyskuussa. :D Aluksi olin tilaamassa vain kuvan lakat ja laatat (F.U.N Laquer - How deep is your holo? & BOW sekä Uber Chicin laattasetti nro 10), mutta kun Fani kertoi, että saatavana on myös kynsiaiheinen värityskirja, tätä päätöntä kanaa taas vietiin. :D Olen heikko.


Elämäni ensimmäiset tekoripset. No okei, myönnetään - toiset nämä on, mutta ne ensimmäiset lensi roskiin samalla kun menetin hermoni ja pilasin silmämeikkini. En vain ymmärrä miten tällaiset on mitenkään mahdollista saada silmiin kauniisti?! Kiitos kuitenkin facebookin kauneusryhmän, päätin antaa näille räpsyille uuden mahdollisuuden ja tällä kertaa sain myös aimo annoksen vinkkejä ja ohjeita. Ai niin, yksi ohje oli, että Seppälän tekoripset on ihan kuraa... Tää tieto olis ollut hauska saada ennen kuin marssin määrätietoisena Seppälään, mutta semmoista se on elämän mäiskytys.


Saatoin vähän myös villiintyä, kun sain tiedon että paikallisessa Cittarissa on nyt Catrice -hylly valmis. Hilpaisin samantien täyden hyllyn eteen ja sorruin muutamaan tarpeettomaan tarpeelliseen heräteostokseen...


Mulla oli jo pidemmän aikaa ollut hakusessa parempilaatuiset (lähinnä pehmeämmät) siveltimet, kuin nuo nykyiset mustat jotka olen aikanaan tilannut eBaysta. Kyselin vähän alan harrastajilta mitä suosituksia he antaisivat, ja yllätyin että nämä paremmatkin versiot löytyy eBayn suuresta maailmasta. Hinta ei päätä huimannut, sillä koko kymmenen siveltimen setti maksoi rapiat 5 euroa. Ja on muuten pehmeät! Tämä kyseinen setti on lähinnä meikkivoiteen levitykseen ja silmämeikin blendaukseen, mutta juuri sellaisia siveltimiä hainkin - ja olen erittäin tyytyväinen. :) Kuvassa on muuten myös toinen ruusukultainen setti eBaysta joka on erillinen näiden punavartisten kanssa, mutta iskin nekin samaan kuvaan. Samoin Cailapin blendaussiveltimen jonka ostin heräteostoksena Sokokselta.

Viimeisenä pikkuostos Tokmannilta - nimittäin säilytyspussi siveltimille! En voinut vastustaa, koska kyseessä oli pinkki glitter... ja hintakin jäi alle vitoseen. Sopii ihan erihyvin noille uusille pinkeille sudeille!

Toisin kuin monet kanssabloggaajat, mä en nyt (enkä tulevaisuudessa) aio laskeskella kuukauden saldoa. En halua tuntea kuukauden päätteeksi (enkä muulloinkaan) huonoa omatuntoa siitä, että olen ostanut jotakin, joka saa minut iloiseksi. Lisäksi mun mielestä se ei kuulu kenellekään kuinka paljon rahaa käytän ja mihin - ja jos pidemmälle mennään niin kuinka mulla oikein on rahaa ostella. Musta on tökeröä tentata toisilta harrastuksen hinnoista ja kyseenalaistaa jonkun rahankäyttöä. Mutta jottei tämä postaus päättyisi niin ikävän sävyisesti, laitan teille loppuun vielä kuvan joka on suoraan kuin allekirjoittaneen elämästä. :D



xoxo,


10 kommenttia:

  1. Ihania juttuja oot ostanut. Minä käyn aina kaupungissa käydessäni norkoilemassa Halpa-Hallin Essence-hyllyllä: hipelöin, testailen ja tuumailen, pistän harkintaan ja lähden tyhjin käsin pois. :D Oon miettinyt pitkään hankkivani Essenceltä meikkivoiteen, mutta en oo löytänyt hyllystä tarpeeksi vaalea sävyä. Ne on jotain eri sarjaa kuin tuo sinun ostamasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Pystyispä itse moiseen mielenhallintaan.. :'DD Joo, tuo mun ostama on nyt uutuuksien joukossa! Suosittelen ehdottoman lämpimästi - itse aianakin aion hankkia lisää tuota samaa. (:

      Poista
  2. Whaaat! Catricea Suomessa??? Whaaat! Mä oon nyt ihan pudonnut kelkasta. Tuleeko näitä kaikkiin Cittareihin vai mikä tää juttu on. Just heräsin päikkäreiltä, joten oon melko varma, että tää on vaan unta edelleen :D. Catricella on mahtavia meikkijuttuja. Tykkään meikinpohjustusjutuista ja meikkivoiteista, jotka on paljon vaaleampia kuin Essencen tummat sävyt. Pakko käydä testaamassa tuo Essencen meikkivoiteen sävy, koska mähän olen edelleen sitä mieltä, jotta tää on unta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret pahoittelut myöhäisestä vastauksesta mutta nyt olen täällä! Eli siis. Catricea on tullut nyt ainakin etelä-suomen Cittareihin ja käsittääkseni jos menekki on hyvä niin leviää muuallkin. :) Mä ostin just testiin Catricen yhden pohjustajan mut en huomannu kyllä mitään eroa sen kanssa tai ilman. :/ Pitää kokeilla vielä jotain toisenlaista. :) Ja ei tämä ole unta! ;) Sinne vaan essene-hyllylle hamstraamaan - sieltä löytyy meikkivoide myös meille maitonaamoille. :'DD ♥

      Poista
  3. Kävin heti ostamassa ton Viva La Divan paletin, kun näin sen jossain sun postauksessa :D aivan ihania luomivärejä<3 Toi värityskirja on kyllä pakko hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla että blogini myötä löysit jonkun ihanan tuotteen! :) Mäkin kyllä tykkään tuosta paletista ihan pöllönä. ♥ Ja jooooo värityskirja on ihan must!

      Poista
  4. Blogissani on sulle tunnustus :) <3 laitathan hyvän kiertoon omassasi <3

    VastaaPoista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥