17. marraskuuta 2016

Saako tavaroista tykätä?

Kuvitellaanpas seuraavanlainen tilanne. Saat käteesi 500 euron setelin, ja sinun pitää päättää käytätkö sen ostamalla tavaran/tavaroita, vai käyttäisitkö rahan jonkinlaiseen elämykseen/kokemukseen/matkustamiseen. Rahaa ei saisi käyttää arjen pakollisiin ostoksiin tai laskujen maksuun eikä laittaa myöskään säästöön, vaan se pitäisi nimenomaan käyttää asioihin joista nautit. Mikä on päätöksesi?


Mä vastaisin ehdottomasti tavarat. Ei siksi, etteikö sydämeni sykkisi kun näen esimerkiksi yllä olevan kuvan helteisestä Sunny Beatchista, vaan siksi, että sydämeni tykyttää paljon kovemmin kauniille sisustuselementille, jota voin katsella kotini lipaston päällä paljon pidempään kuin viikon tai kaksi.

Yleinen ja vallitseva käsitys lienee, että elämä pitäisi elää kokemusten - ei materian kautta. Mutta onko esimerkiksi se, että on käynyt joka ikisessä Euroopan maassa ja kolunnut läpi Aasian temppelit, luolat ja museot, jotenkin arvokkaampia kokemuksia kuin ne, joita voit saada arjessa - ihan täällä suomen kamaralla?


Mulla on muutamia tuttuja, jotka kovasti kehuskelee kuinka on käynyt vaikka ja missä ja saanut Finnairin lentopisteillä matkustaa mielinmäärin. He tuntuvat olevan kovin ylpeitä, ja välillä koen, että hei eivät puhukaan matkustamisen ilosta, vaan siitä, että "mä olen siis nähnyt kaiken ja vähän enemmän". En missään nimessä kiellä, etteikö matkustaminen voisi avartaa omaa maailmankuvaa, mutta kuinka isosti tajunnan pitää räjähtää, jotta näkee elämässään ne asiat, jotka ovatkin ihan lähellä ja oikeasti tärkeitä?

En myöskään väitä, että tavaroita ostamalla tai kauniista esineistä nauttiminen olisi jotenkin parempi tai kunnollisempi vaihtoehto. Itse asiassa se tuntuu varsin vähäpätöiseltä asialta mikäli vertaa elämän tärkeisiin, oikeisiin asioihin ja arvoihin. Mutta ei se ole sen huonompi tapa nauttia niistä elämän vähän vähemmän tärkeistä asioista kuin matkustelukaan.


Syy miksi aloin ylipäätään kirjoitella tätä postausta, oli se, että koen toisinaan ihmisten ajattelevan, että en ole kokenut elämässäni juuri mitään, jos en ole nähnyt Australian kilometrejä pitkiä hiekkarantoja tai Islannin kuumia lähteitä. Tai se, etten ylipäätään ole erityisemmin kiinnostunut niistä.

Juttelin tovi sitten erään tuttavani kanssa juuri tästä aiheesta, ja hänen kantansa on se, että jos ei milloinkaan poistu suomesta, ei voi olla jollain tapaa kokonainen ihminen. Minusta se kuulosti hassulta. (Yhtä hassulta kuin se, että jos ei ole omia lapsia, ei voi ymmärtää mitä oikea elämä tai oikea rakkaus on, mutta se on jo ihan toinen tarina...) Miksi en voisi astella vaikka joka ikinen päivä näitä samoja katuja ja kujia, ja olla silti kokonainen ja eheä ihminen? Vaikka sitten sillä omalla tavallani, mutta onnellinen kuitenkin.

Matkustushistoriastani sen verran, että olen käynyt elämäni aikana tasan kerran ulkomailla, Turkin Alanyassa viikon lomalla. En väitä ettenkö olisi nauttinut lomastani täysin rinnoin, tai etteikö se olisi ollut ihan mielettömän upea reissu, mutta en koe sisimmässäni mitään suurta paloa nähdä joka ikistä maailman kolkkaa. Itse asiassa minua ei haittaisi lainkaan, vaikka en kävisi enää koskaan missään Lappia kauempana. Ja itse asiassa en oikein tiedä mitä sielläkään tekisin. En pidä talvesta sen enempää kuin laskettelustakaan, enkä ole erityisen kiinnostunut ruskavaelluksista tai pitkospuita pitkin köpöttämisestä. :D



Sen sijaan rakastan sitä tunnetta, kun löydän jonkin ihanan tavaran/asian ja saan ostaa sen ja viedä kotiini. Sijoittaa sen paraatipaikalle ja ihastella kuinka kauniin esineen olenkaan löytänyt. Rakastan sitä että kotini näyttää minulta. Haluan, että voin tulla kotini ovesta sisään ja tuntea, että minä asun täällä. Rakastan myös mm. meikkejä, kynsilakkoja, kimalletta, hologrammisuutta, tarroja, askartelutavaroita, joulukoristeita, led-valoja, peilipintaa, paljetteja, tauluja(ni), kauniita vaatekappaleita(ni), tai uusinta ostostani, vaalean harmaata kankaista pitsikoriani, johon sijoitin kaikki kauneimmat huulipunat, -kiillot ja huultenrajauskynäni. Pidän liian pienestä meikkipöydästäni ja seinällä olevista kynsilakkahyllyistäni. En luopuisi kauniista päiväpeitteestäni enkä hopealla hologrammikontaktimuovilla tuunatusta lipastostani.

Tärkeintä en kuitenkaan koskaan unohda, eikä sitä saa sen enempää lentämällä toiselle puolelle maailmaa, tai ostamalla glitteristä tyynynpäällistä. Sen saa vain ja ainoastaan antamalla sitä: Rakkaus. Vaikka tavarat onkin mun juttu, voisin luopua joka ikisestä tilpehööristä jos saisin ikuisesti pitää rakkaat ihmiset lähelläni.

Minulla ei ole satoja ystäviä tai suurensuurta sukua, mutta ne muutamat ihmiset joita elämässäni on, on kultaakin (tai New Yorkin ostokatuja :D) kalliimpia. En tiedä mitä tekisin ilman heitä. He ovat siipeni kun en jaksa lentää. He nostavat minut pystyyn kun jalkani unohtavat miten kävellä. He silittävät hiuksiani, kun olen niin väsynyt, etten löydä sanoja. Ne muutamat ihmiset jotka pitävät minut hengissä ja maailmansyrjässä kiinni. He ovat tärkeintä maailmassani, jossa loppujen lopuksi on yksi lysti tykkääkö enemmän mustikasta vai mansikasta. ♡

10 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitettu ♥ Ja ihan totta puhut!

    Itsehän olen sitä tyyppiä, että haluaisin kaiken, heti, ja nyt. En ole järin rikkaasta perheestä, mutta olen kasvanut varakkaampien kavereiden keskellä mm. kouluvalinnan vuoksi, joten olen lapsesta asti saanut kuulla niitä tarinoita "kauniimmasta maailmasta" ja "avarammasta katseesta" joten kyllä, voin ihan suoraan sanoa että haluan ja aion matkustella loppuelämäni aikana mahdollisimman paljon. Haluan nähdä kaiken! Mutta sitten toisaalta, en vaihtaisi kaikkia kynsilakkojani etelänlomaan, joten taidan haluta myös kaiken materian? :D No, ehken sentään kaikkea, mutta jotain sentään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Mulla on kans osa sellaisia tuttuja joiden mielestä "matkustelu avartaa" ja on jotenkin ihan tajunnanräjäyttävän psykedeelistä palata suomeen kun on nähnyt jonkun hiton geyssirin. (En tiedä kirjotetaanko se edes noin, en jaksa välittää. :'D) Mun mielestä tajunta laajenee parhaiten kokemuksista, sisäisistä sellaisista. Vaikka mä näkisin kaikki maailman matkakohteet, mä uskon että sisäiset kokemukset ja jonkin suuremman arvon tajuaminen on paljon avartavampaa. ♥

      Eikä se silti sulje pois sitä etteikö vois tykätät kauniista tavaroista tai matkustelusta noin niinkuin muuten vain. :)

      Poista
  2. Hyvä postaus! Tottakai tavaroista saa tykätä ja omassa kodissa viihtyä. Luulen että tilanteesi on itse asiassa hyvin onnellinen sikäli ettei tarvitse koko ajan haikailla matkalle. Itse poden ikuista matkakuumetta, kuten vissiin suuri osa väestöstä, mutta miten autuasta olisikaan olla tyytyväinen omaan kotiinsa ja viihtyä siellä - tavaroiden keskellä tai ilman tavaraa. Mulle oma koti ei valitettavasti ole ihan niin idyllinen että esimerkiksi haluaisin viettää siellä lomani, vaan tuntuu vapauttavalta päästä kotoa jonnekin uusin nurkkiin. Vähän hullua mutta totta! Toki olen ihan rennosti kotona, mutta jostain syystä näen sen yhteiskunnallisesti hieman "osana oravanpyörää," josta tilaisuuden tullen mielelläni karkaan joko muualle Suomeen tai ulkomaillekin... Voit siis aivan olla hyvin onnellinen siitä että viihdyt kotikulmilla. Mutta olen kyllä sitä mieltä myös että matkailu avartaa, mutta vastaavaa avartumista voi saada kyllä muutoinkin, esimerkiksi lukemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat! :) Meitä on niin moneen junaan - mä oon itse niin kotiseuturakas että en koe tarvetta lähteä täältä. En tietty kiellä etteikö olis joskus ihan hauska käydä vaikka joskus lomalla Espanjassa (noin niinkuin esimerkkinä), mutta mitään varsinaista matkakuumetta en tunne. :D

      Mua kiinnostaa paljolti terminäkin tämä "avartuminen"... mitä se sitten kellekin tarkoittaa? Itse olen toisaalta sitä mieltä että avartumista on monenlaista - mm. henkilökohtaisesti kaikki vastoinkäymiset elämässä on ollut itselle todella opettavaisia ja "avartavia" siinä mielessä että osaa katsoa asioita vähän eri kantilta ja suhteutta asioita eri tavoin kuin ennen.

      Tietty jos "avartumisesta" puhutaan vaikka erilaisten kulttuurien kohtaamisesta ja oppimisesta, niin tottakai matkailu on se paras tapa avartaa sitä maailmaa kun näkee konkreettisesti miten jossain muualla eletään.

      Ehkä se maailmankatsomus toisaalta on osittain myös sisäsyntyistä - ei siihen välttämättä tarvita sen enempää tajunnan räjähdystä, liittyyhän se osittain myös persoonaan.

      Hmphf, tää on kyllä aihe mitä voi katsoa todella monelta kantilta! :D

      Poista
    2. Todellakin voi katsoa monelta kantilta.Ja tuossa avartumis-asiassa voisi lähteä "syviinkin vesiin pohdiskelemaan, sitäkin on niin montaa sortaa. Henkilökohtaiset kokemukset kasvattavat, niinkuin monenlainen tekeminenkin. Varsinkin kokija-luonteiset ihmiset ehkä tarvitsevat juuri sen matka-elämyksen päästäkseen sisälle muun maan kulttuuriin, vaikkei pelkkä matkailu minunkaan mielestäni ole ainut ihmistä avarruttava tekijä... Yhteiskunnan seuraaminenkin voi avartaa ja elämän kertyminen eri vuosikymmenten aikana. :)
      Joo nyt tuntuu etten saa enää edes sanottua mitään viisasta aiheesta, joten parempi lopettaa tähän. =D

      Poista
    3. Mulla itsellä on avartanut eniten kurjat kokemukset - mutta toisaalta myös hyvät kokemukset! Lisäksi erilaisten ihmisten ja elämäntarinoiden kuuleminen on varsin avartavaa ja mielenkiintoista. Hmph. Niin ja tuo mainitsemasi ikä! Väittäisin, että mitä suurempi lukema on mittarissa, sen enempi on nähnyt kaikenlaista ja osaa suhtautua asioihin eri tavoin. :) Noh - mene ja tiedä!

      Poista
  3. Tosi asiaa! Olen hyvin pitkälti kanssasi samaa mieltä. Viihdyn NIIN hyvin kotona omien ihanien tavaroideni keskellä. Mut kyllä mä tykkään matkustaaki, ja olen jonkin verran ulkomaillakin matkustellut. Vaikkakin mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän viihdyn kotona :D Mulla on monta ystävää jotka reissaa ympäri mailmaa ja säästävät aina uutta reissua varten. Minä säästän mielummin uutta mattoa tai lamppua varten :) Sitten jos jostain ilmaantuu itselleni ilmainen/ edullinen reissumahdollisuu, niin sitten reissaaminenkin kelpaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samanlainen fiilis itsellä! Kotini on linnani. ♥ :D En mäkään missään nimessä ole mitenkään matkusteluvastainen, mutta en vaan tunne mitään suurta paloa nähdä muita maita. Riittää, kun telkkarista näkee tai netistä lukee. :D Mutta en toki kieltäytyisi jos joku tarjoaisi ilmaista matkaa hotellin uima-altaineen ja allasbaareineen. :DDD ♥

      Poista
  4. Ite en tavarasta niinkään välitä. Niitten merkitys on kadonnut elämän rajuissa pyörteissä. Matkustella haluan, kiinnostaa nähdä eri maita ja paikkoja. Toki haluan, että koti on paikka, jossa viihtyy. Pitäis vaan keksiä, että mikä se juttu on, se viimeinen silaus, että koti tuntuis ihan kunnolla kodilta. En oo vielä keksiny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Mutta sulkeeko ne toisensa pois? Olen itsekin joutunut jos jonkinmoiseen (paska)pyöritykseen elämässäni, ja voin silti hyvällä omallatunnolla sanoa, että tykkään ihan hirveästi kauniista tavaroista. :) Se ei silti poissulje sitä etteikö mulla olisi arvot "kohdillaan" tai että olisin hirveän pinnallinen ihminen noin niinkuin muutoin. Eikä siis sillä, että olisit niin väittänytkään - mutta sellainen olo joskus tulee jos kertoo, että tykkää shoppailla tai tykkää juurikin niistä tavaroista.

      Kiva, että tää postaus on poikinut keskustelua ja ajatuksia! :) ♥

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥