9. marraskuuta 2013

Mantelikynnet

Päätin rohkaista mieleni ja viilata kynnet mantelin muotoisiksi. Olen jo pitkään haaveillut täydellisistä manteleista mutta omat viilaustaitoni huomioon ottaen en odottanut lopputuloksesta edes näin hyvää. :D Olen niin kateellinen Sannun kynsille, aivan täydellinen muoto!



Kyllä näistäkin nyt tuli ihan ookoot, mutta muotoonviilauksessa on vielä parantamista. ;)

Löysin pari päivää sitten Seppälästä lakkasetin joka sisälsi 4 lakkaa, kaksi tavallista ja kaksi glitteriä. Yllätyin ihan, että nuo glitterit oli niin erikoisia!



Merkiltään nämä ovat "Pretty nice nail polish" mutta samaa sarjaa näyttäisi olevan ihan sen perus NAILS-sarjan kanssa.

Kultaisesta lakasta löytyy mustaa ja valkoista isoa glitteriä, keskikokoista kultaista glitteriä sekä pieniä kultaisia, mustia ja valkoisia glittereitä.
Violetista lakasta löytyy sama combo, eli mustaa ja valkoista isompaa glitteriä, keskikokoista violettia glitteriä ja pieniä mustia, valkoisia ja violetteja glittereitä.
Pisteet myös siitä että noita glittereitä ei tarvinnut sen erikoisemmin onkia vaan levittyi ihan kauniisti ainakin kiekolle. Peittävää tulosta näillä en tosin edes yrittänyt saada.

Setin kahta muuta lakkaa en kuvannut sillä ne ei miellyttäneet mua ollenkaan. Musta ja pinkki/violetti creme... tai no creme ja creme, kyllä ne niin liruja on...

Tälle neljän lakan setille tuli hintaa 9,90e ja se oli pakattu kauniiseen mustaan lahjapakkaukseen jolle aion keksiä uusiokäyttöä, oli meinaan niin nätti. :)

xoxo, Katri

20 kommenttia:

  1. sun kynnet on kyllä aina niin nätit :) ♥

    VastaaPoista
  2. Mäki kävin tässä joku päivä Seppälässä ja törmäsin myös näihin setteihin. Onpa hyvä tietää; ettei ne "perusvärit" ole mitään hyvää kamaa! Mutta sun kynnet on kyllä nätit jo nytten :) Mun on turha edes haaveilla muun tyylisistä kuin mitä nyt on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ja joo ne ei oo kyllä mitään parasta laatua todellakaan... :S
      Ai miten niin turha haaveilla...? :o

      Poista
    2. oho, tänne ei ollut tullukaan kun vastausta :) kerran kokeilin tosiaan lähtä muotoilemaan terävemmän malliseksi, mutta ne sitten melkein heti lähti lohkeamaan. Tais jäädä traumat, niin en uskalla enään yrittää :)

      Poista
  3. Mun mielestä toi muoto on just hyvä!! Mä en ymmärrä miten muotoon viilaus voi olla niin hankalaa :D

    VastaaPoista
  4. Mä tykkäisin ihan älyttömästi just tästä sun muodostasi, mutta tää kasvatusvaihe on vaan ihan tajuttoman kamala. Vielä en ole valmis kuitenkaan luovuttamaan, vaan yritän antaa näiden luonnonkynsien kasvaa...
    Kaunis on muoto, ja kaunis on lakkaus - hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans tosiaan luonnonkynnet ja kyllä ne kasvaa kun jaksaa vaan olla kärsivällinen ;) Tosin mulla kasvaa ne ihan supernopeasti, että kai sitten hyvät geenit :o ;) Ja juon paljon maitoa, tsihihi ;D
      Kiitos paljooooon! :3

      Poista
  5. On oikein nätti malli kynsissä munkin mielestä. Mikäs tuo söpis pohjalakka on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :3
      Äh, mä oon kanssa sellanen puupää! AINA unohdan postauksesta jotain oleellista kuten esimerkiksi käytetyt lakat, huoh. :D Eli tuo violetti lakka on GOSHin 001 - Lavender Love ja peittää muuten yhdellä kerroksella ;) Rakkauslakka. ♥ Glitteri on Jolly Jewelsin 114. :)

      Poista
  6. Sun kynnet on tosi kivan muotoset! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana muoto ja lakkaus! :) Liityin lukijaksi.
    polisandbigdreams.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! ♥
      Meen tsekkaa sun blogin! :)

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥