17. toukokuuta 2014

Suuuuri ostospostaus

Viime aikoina on tiputellut postista muutamia tilaamiani juttuja, mutta olen myös ihan kauppakaupoista löytänyt kivoja tuotteita! Halusin tulla esittelemään teille ne. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun esittelen teille blogissani mm. vaateostoksia! Aloitetaanpas. Ensin kuitenkin kynsilakat. ;)

Ylempänä siis Head2Toen tilaukseni. Otin tällä kertaa ostoskoriin myös pari itselle ennestään tuntemattoman merkin lakkaa, nuo ibd:t. Kiekolle swatchattuna ne näytti kumpikin kivalle! Ensimmäinen on topperi mutta toinen väriglitterpommi peittää varmasti itsekseen, on sen verran paksua tavaraa. Tykkään! Yksi OPIn lakka tarttui myös mukaan ja Gina Tricot onkin toki ihan liikkeestä ostettu mutta pääsi mukaan silti lakkauutuuskuvaan. On muuten kaunein keltainen creme jota olen koskaan nähnyt. Lisäksi täytin China Glaze -hyllyäni kahdeksalla lakalla. ;)



Neljä uutta paitaa / neuletta


Vaaleanpunainen / koralli paita | BikBok 8,95e alessa
Kuositakki | Lindex 5,95e alessa



Musta neuletakki | 5,73e Everything5Pounds
Leopardikuosinen neule | 14,95e H&M


Lemppareiksi muodostui ehdottomasti tuo Henkkamaukan leopardikuosinen neule. Se on päällä älyttömän mukava ja kevyt, mutta kuitenkin lämmittää kun kesäillat viilenee.
Toiseksi lemppariksi nousi musta neuletakki joka tuli tänään postissa. Takki on kokoa XL mutta hihat ovat todella kireät. Onneksi mahtui silti päälle eikä ne käytössä oikeastaan kummemmin kiristä. Varmasti myös löystyy käytössä.

Tilasin neuletakin lisäksi Everything5Punds -nettikaupasta myös kivan matkalaukun. En tilannut tähän ekaan tilaukseen muuta, sillä halusin varmistua että kauppa on luotettava ja toimittaa maksamani tuotteet. Koko tilaus, eli neule ja laukku maksoi postikuluineen yhteensä 24e. Ei ihan superkallista mutta ei myöskään päätähuimaavan edullista. Ehkä jos joku Turun suunnilla asuva tulisi joskus tilaukseen mukaan niin voitaisiin jakaa postikulut...? Vink vink!
Matkalaukku yllätti positiivisesti, sillä se oli paljon suurempi kuin olin odottanut! Nettikaupan kuvassa laukku näyttää tältä... ja minun kuvassani se näyttää tältä!

Oikein söpö tapaus! Laukun mukana tuli tuollainen erillinen pussukka esim. passia tai muita juttuja varten, sekä lisäksi mukana tuli pitkä kantohihna jonka saa erikseen halutessaan kiinnitettyä.

Viimeisenä muttei toki vähäisimpänä uusi sateenvarjoni! Olen aivan rakastunut siihen ja odotan jo ensimmäisiä kunnon kesäsateita! Olen pitkän aikaa etsiskellyt sateenvarjoa joka olisi läpinäkyvä. Ne on musta vaan jotenkin supersöpöjä! Vihdoin sitten löysin tällaisen Tigeristä hintaan 4e. Siellä oli muistaakseni myös vihreitä ja sinisiä sekä värittömiä jossa oli viiksikuvia. Itse halusin kuitenkin tämän keltaisen, tosin harmittelin ettei ollut pinkkiä. ;)


Mitäs sanotte tällä kertaa?
Kysykää ihmeessä jos haluatte tietää tuotteista jotakin.. :>

xoxo, Katri

8 kommenttia:

  1. Läpinäkyvät sateenvarjot on ihania :D Itsekin olen haaveillut ja kerran meinasin ostaa, kun taisin nähdä Citymarketissa ja Glitterissä (?). Seppälässäkin on joskus ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ootan viel et löytäisin jostain vaaleenpunasen läpinäkyvän sateenvarjon. :D Ilman et se maksaa ihan miljoonia...

      Poista
  2. Niin paljon kaikkea kivaa! Varsinki nuo vaatteet ja lakat tietty <3 Mun täytyy myös käydä etsimässä itselle jostain sateenvarjo -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäääää! ^^ Ja osta ihmeessä Tigeristä tollanen läpinäkyvä! Vain 4e. ;) ♥

      Poista
  3. Ihana tuo matkalaukku ja satikka... <3 Tykkään! Harmi ku meilläpäin ei oo Tigeriä... :( Muuten juoksisin heti ostaan tollasen satikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, harmi ettei siellä ole Tigeriä! Sun pitää värvätä joku diilaamaan tuollainen sulle sieltä. ;)

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥