10. lokakuuta 2014

Mustavalkofail

Rankan leikkauksen ja etenkin sen jälkeisen viikon toipumisen (joka tosin jatkuu edelleen...) on ihanaa tulla vähän päivittämään blogia ja kertomaan teille kynsikuulumisia. Olen ollut siis nakukynsillä yli viikon sillä sairaalassa ei saanut olla kynsilakkaa (koska se pulssimittarijuttumikälie sormessa, junou) ja arvatkaa tuntuuko oudolta! En vieläkään oikein pysty olemaan istuma-asennossa pitkiä aikoja ja makuuasennossa en ole koskaan osannut lakkailla eli kynnet pysyttelevät edelleen nakuina ja saavat kai sitten "hengittää". Rasvailen kuitenkin ahkerasti ja toivon että en onnistuisi tölväisemään niitä mihinkään. :)

Tietystikään minulla ei siis ole mitään uusia kynsiä esiteltävänä, mutta kaivelin vähän arkistoja ja löysin muutaman kynsifailauksen jotka haluan jakaa kanssanne. :D Molemmat sattuvat olemaan mustavalkoiset, joten siitä (varsin kekseliäs -.-) otsikko.

 Huh, eikö ole hirveät leimaukset! :D En ymmärrä miten ne tuolleen levisi! Tai oikeastaan veikkaan että kyse oli löllöstamperista jonka taisin painaa ehkä liian lujaa kynnelle? Kovemmalla stamperilla olisi varmaan saanut parempaa jälkeä, mutta kun olen niin tottunut tuohon löllöseen. ♥

Nämä on kanssa toiset ihan horror-kynnet! Näissäkin leimaukset meni ihan kuinka sattuu ja suorat viivat menee ihan vinoon jajajaja... huoh. Saivat poistua nämäkin kynsiltä välittömästi kuvan ottamisen jälkeen. :D

Fail? :D

xoxo, Katri

12 kommenttia:

  1. Nuo on silti hienoja, vaikka leimat ovatki levenneet. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse kuitenkin kynsien suhteen niin perfektionisti että piti heti poistaa kuvan oton jälkeen. :D Oon mieluummin nakukynsillä kuin rumilla. :'DD

      Kiitos paljon! Päivä kerrallaan.. :)

      Poista
  2. Paranemisia, toipumiseen kuuluu sitten olennaisesti uudet kynsilakat, muista se :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin mustakin! Jotenkin voimien oikeen tuntee palaavan kehoon kun saa näpytellä muutaman tilauksen.. :DDD

      Poista
  3. Paranemisia ! Ihania kynsiä! :)

    VastaaPoista
  4. Noup, ei todellakaan ole failkynsiä nämä! ^.^
    Varsinkin noi alemmat on aivan mielettömän ihanat! ♥
    Paranemisia sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Vaikka itse näenkin nämä epäonnistuneina.. :D

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥