30. marraskuuta 2014

NOTD: Kerrostamisen taikaa

Luoja että häpeän aina näitä otsikoitani... mutta asiaan. Olen taas ollut useamman päivän nakukynsillä, sillä en vain ole keksinyt manikyyriä itselleni. Olen selaillut muiden ihania lakkauksia mutta silti mikään ei ole ottanut tuulta alleen.
Tänään päätin kuitenkin illan suussa, että jotain on saatava kynsille vaikka henki menisi koska kynnen kulmia alkoi napsua poikki siihen tahtiin että kohta katketaan sitten juuresta. Onneksi eivät ehtineet katkeilla enempää ja sain kuin sainkin kynsille jotain aika hauskaa! Otin esiin nimittäin yhden lempparipinkeistäni, CC:n Peace, Love & Polishin sekä Wild&Mildin kultaisen shimmerin Achtung Baby. Yhdistin ne, ja lopulta kuorrutin vielä koko hoidon Sinful Colorsin Smoking Hotilla.
Aika upea lopputulos, vaikka itse sanonkin, eikö? ;)



Mietin aika kauan miten koristelisin nämä, vaikka oikeastaan olisivat kauneutensa puolesta saaneet jäädä ilmankin koristeita. Päätin kuitenkin taas kaivaa esille tutut ja turvalliset leimausvehkeet ja tällä kertaa leimauslaataksi valikoitui Pueenin laatta nro. 50 ja tekstikuvio joka on muuten yksi suosikkikuvioni!


Color Club - Peace, Love & Polish
Wild & Mild - Achtung Baby
Sinful Color - Smoking hot
Konad - musta (leimauksissa)
Pueen laatta nro. 50


Näistä tuli kyllä ehdottomat tuijottelukynnet itselleni. ♥ Itsehän en käytä noita tageja mutta jos käyttäisin niin siellä pitäisi ehdottomasti olla Tuijottelukynnet -tagi!

Mitäs sanotte?

xoxo, Katri

22 kommenttia:

  1. Leimausten kanssa ehdottomasti tuijottelukynnet - tosi upeat!

    VastaaPoista
  2. Nämä kynnet ovat aivan uskomattoman upeat! Tekee heti mieli laittaa neonvaihde päälle täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Neonit sopii kyllä talveenkin imo.. ;) :D

      Poista
  3. Siis voi luoja soikoon<3 Nää on ehdottomasti tuijottelukynnet ja aivan täydelliset<3 Mikä kimallus, värit ja nuo leimat on juuri nappi valinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Faniiii ♥ Näistä tuli kyllä omaankin makuun ihan yllättävän kivat siihen nähden miten suuri kynsimasennus on päällä :'D ♥

      Poista
  4. Tuijottelen minäki näitä sun kynsiä... :D Upeat! Oi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi, minäkin - mahdan näyttää hauskalta yleisellä paikalla.. :'DD Kiitos ♥

      Poista
  5. Pure Love <3
    Hei, jos et joskus keksi mitä laittaa kynsille, niin laitappas niitä multa saatuja Deborah Lippmannin ja Avonin hopeista lakkaa!
    Haluisin nähdä, miltä ne näyttää kynsillä yksinään ilman sen kummempia juttuja, kun kiinnosti itellekki saaha ne sillon :D.
    Voit vaikka kuvien oton jälkeen poistaa ne, jos et sitten koristeluja niihin keksi :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! ♥
      Avonin lakkaa olen kyllä mielestäni jossain postauksessa jo käyttänyt, sitä hopeaa! :o Musta se on ainakin aivan ihana ja aika peittäväkin lakka siihen nähden ettei ole creme. :)
      Deborahia saanee odotella vielä hetkisen mutta eiköhän senkin aika ole jossain kohtaa. :) Sitä ennen kannattaa katsoa swatcheja googlesta! :)

      Poista
  6. Naa on ihan mahtavan upeat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Näistä tuli kyllä omastakin mielestä varsin kivat. :3

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥