25. marraskuuta 2014

NOTD: Mattabingo

En muista olenko kertaakaan ennen käyttänyt mattalakkaa manikyyreissäni. Ensimmäisen mattalakkani ostin H&M:stä, ja se teki mielestäni enemmän satiinisen(?) kuin mattaisen pinnan. Sen jälkeen (pari viikkoa sitten) tilasin ebayn ihmeellisestä maailmasta Essien Matte About You:n, ja siinäkin sama satiini-efekti! Kyllä oli pettymys. Vasta pitkän harkinnan jälkeen Wild&Mildin ständin edessä päätin, että otan testiin vielä sen merkin mattalakan ja jos tämäkään ei toimi kuten haluaisin, heitän sillä ensimmäistä vastaantulevaa pulua. Pulut sai kuitenkin olla rauhassa, sillä vastoin kaikkia odotuksia tämä halpismattalakka toimii! Jihuuuu!

Näihin kynsiin mulla oli aika selvä visio jonka alunperin sain Instagramissa, en nyt kuollaksenikaan muista keneltä. Siinä oli kuitenkin violetilla mattapohjalla kultaisia ja hopeita leimoja. Helpommin sanottu kuin tehty -sanonta toimi taas tässäkin, sillä mä ajattelin toteuttaa nämä niin että violetin matan pohjan päällä olisi hopeita köynnösleimoja ja sen päällä vielä kultainen leimaruusu. Vaan ei mennyt kuten Strömsössä - ruusua leimatessani tämän komeuden päälle se peitti allensa kaiken ja sotki vain koko kynnen! Äh! Päätin sitten, että nämä saa jäädä näin, ja itse asiassa nää on ihan kivan simppelitkin tällä tavalla.


H&M - Purple Flash
Depend - nro.223 (hopea, leimauksissa)
Wild&Mild - Totally Matte
Pueen -leimauslaatta nro. 73


Mitä tykkäätte?

xoxo, Katri

22 kommenttia:

  1. Upeat! :) Voin myös suositella Beauty UK:n mattalakkaa, toimii kuin unelma ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Uuu, pitääkin laittaa korvan taakse tuo UK, jos W&M lakkaa joskus toimimasta! :)

      Poista
  2. Upeat kynnet! Mä aina vedän lopuksi paniikissa kiiltävän päällyslakan päälle (suojaksi) ja pilaan koko mattafiiliksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja kyllä sai itsekin taistella ettei mennyt laittamaan päällyslakkaa :DD

      Poista
  3. Nää on niin upeat<3 Varsinki ku oot matannu ne <3

    VastaaPoista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥