4. marraskuuta 2014

NOTD: Syksyisen punertavaa

Tiedättekö sen tunteen, kun teette varmaan neljä erilaista manikyyriä ja kaikki niistä näyttää ihan tyhmälle ja poistatte ne samantien? Mulle kävi juuri näin! (Itse tosin lakkaan yleensä ensin vasemman käden ja sitten oikean, eli näissä pieleen menneissä lakkauksissa kärsii vain toinen käsi. :D Jos huomaan että vasen käsi näyttää kivalta niin silloin lakkaan oikeankin.)

Ensin googletin "neon yellow nail art" ja bongasin ihanan neon-liukuvärjäyksen. Ja ei kun tuumasta toimeen! Homma tosin tyssäsi siihen kun tajusin että Color Clubin neonit ei tahdo oikein toimia liukuvärjäyksessä kun ovat niin paksuja. No, sitten aloin tehdä vesipisaramniakyyriä ja puolessa välissä tajusin että näähän näyttää ihan naurettavalta ja poistin. Sitten ajattelin, että vaaleanpunainen on aina varma valinta! Sain kivan vaaleanpunaisen pohjan tehtyä cremellä ja vähän shimmeriä päälle.... kunnes pilasin nekin leimoilla. Ja taas poistoon. Lopulta menetin hermoni ja ajattelin, että antaa olla, olen sitten yksivärisillä kynsillä ja sudin näpeilleni Color Clubin East Austinia. Pieni masokisti minussa halusi silti koristella sen jotenkin, ja tällä kertaa koin pienen riemun kun tajusin että tää näyttää kivalta, jes mä onnistuin! Kärkiin tuputtelin O.P.I:n Jinxiä, päälle vielä lempparileimauskuvio ja avot! Tämänlaista tulosta sain aikaiseksi tänään.


* Color Clun - East Austin
* O.P.I - Jinx
* Konad - musta (leimauksissa)
* DRK-A -leimauslaatta


Näistä tuli mielestäni aika kivat, joskin omaan makuuni jälleen kerran aavistuksen liian tummat ja se saa taas ihoni näyttämään (ainakin luonnossa...) ihan superkalpealta! Mutta itse lakkaus on ihan nätti, ja Jinx kimmeltää ihanasti leimojen alta! Se on sitten nätti lakka, mutta suoraan kynnelle lakattuna (tässä siis cremen päälle tuputeltuna) värjää kynteni vaikka laittaisin kaksi kerrosta aluslakkaa. Värjääkö Jinx teidänkin kynsiä?

xoxo, Katri

34 kommenttia:

  1. Herrajumala miten ihanat ♡♡

    VastaaPoista
  2. Kauan taistelit mutta nää on kyllä hurjan kauniit! <3
    Hmm, en muista millon oon ite jinxillä lakkaillu mut en ainakaan muista et ois värjänny..

    VastaaPoista
  3. Mulla ei Jinx värjää. Tosi upea lakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Hmm, varmaan se on kiinni sitten kynnen laadusta että mikä lakka värjää ja mikä ei.. :)

      Poista
  4. Upeat! Taidan laittaa nämä korvan taakse ja matkia joskus tulevaisuudessa :D

    VastaaPoista
  5. Et vissiin osaa tehä ku upeita lakkauksia? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi osaan kyllä :'D Mut kiiiiitos taaaaas ♥

      Poista
  6. Aivan älyttömän upeat!! ♥.♥

    VastaaPoista
  7. Kääk! Ihanat! Mielettömät! Ei riitä sanoja :). Tää niin matkii sua joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih! Kiiiiiitos Bunnytailnails ♥
      Apinoi ihmeessä! ;)

      Poista
  8. Oi, nää on tosi ihanat! :)

    VastaaPoista
  9. Mä en oo vielä Jinxillä lakannut, joten en osaa sanoa värjääkö. :D Mä todella toivon, että ei!
    Kynnet on jälleen kerran todella kauniit ja ihanan väriset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen varmuuden vuoksi paria kerrosta aluslakkaa. :D
      Kiitos ihanainen Faniseni ♥

      Poista
  10. Vau! Älyttömät upeet kynnet♥ Mulla Jinx ei värjää kynsiä.

    VastaaPoista
  11. Voi kiitos Tinkerbell! ♥
    No jopas.. ei tunnu kellään muulla värjäävän.. ehkä mulla on sitten tavallista imukykyisemmät kynnet. :D

    VastaaPoista
  12. Ja jälleen aivan mahdottoman ihanat kynnet! ♡
    Todella kauniisti onnistunut liuku ja leimat, tietenkin ^.^
    Mie en kyllä ole huomannut, että Jinx värjäis kynnet o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos taas Nanne, sinä se olet sitten ihana. ♡
      No onpa kumma, miksi se sitten mulla värjää! Äääääh! :D

      Poista
  13. Nää on niin kauniit <3 Piti tulla vielä uudemmankin kerran ihastelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos Emilia! Ihana kommentti, kyllä lämmittää sydäntä. ^________^

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥