26. helmikuuta 2015

Turun alueen kynsimiitti 21.2.2015

Kokoonnuimme lauantaina, 21.2.2015 Turkuun erään kerrostalon kokoustilaan tapaamaan muita harrastajia, höpöttämään kynsijuttuja ja nauttimaan hyvästä seurasta ja ruuasta. Ilta oli mielestäni varsin onnistunut ja yltäkylläisyyttä riitti niin ruuan kuin goodiebagienkin merkeissä.

Kukaan kuvassa esiintyvä ei varmasti kiellä etteikö tämä kuva olisi aika epäedustava... :D Mutta halusin silti saada blogiin meistä kaikista yhteiskuvan. Kiitos Fannille selfien ottamisesta, vaikka tähän olisi tosiaan tarvittu sitä mainitsemaasi selfie-tikkua. ;) :D


                                                  Ruoka
Esittelen tähän alkuun kaikki herkut mitä taitavat kynsisisaret olivat miittiimme loihtineet. Ideana meillä oli nyyttärit, eli jokainen tuo jotakin. Itse kun en ole mikään masterchef, lupasin tulla kaupan kautta ja toin pieniä suklaisia ja sitruunaisia neliöleivonnaisia.



Turun Stockmannilla toimiva Fazer Cafe lahjoitti meille ihania bebe-leivoksia pähkinän ja mansikan makuisina, ja lisäksi pieniä toscaleivoksia. :3
Kiitos Fazer Cafe



Niin paljon oli herkkuja että kaikkea ei millään jaksanut edes maistaa. Valitettavasti kaikkia herkkuja en saanut kuvattuakaan, mutta ehdottomiksi suosikeiksi näistä nousivat pinaattipiirakka sekä porkkanakakku. En valitettavasti millään muista kuka nuo teki, mutta oli kyllä niin järjettömän herkullisia! ♥ Vieläkin nousee vesi kielelle näistä kuvista. :)


Tuotteet
Seuraavaksi esittelen tuotteet, jotka saimme sponsoreilta. Olin itse näitä sponsorituotteita hankkimassa, ja kyllä niin hyvä mieli tuli siitä, että niin moni firma osallistui - ja vielä niin avokätisesti. Oli myös ihana nähdä kuinka iloiseksi porukka tuli, kun saivat omat goodiebaginsa. ♥

Pretty Polish lähetti meille 10kpl Models Ownin duo-kynsilakkoja. Ne menivät arvontaan, ja itse voitin tämän kaunokaisen. ♥
Thank you very much Pretty Polish.


MiNails lahjoitti meille XL-laatan.
She sells seashells lahjoitti kynsivinyylejä.
Thank you very much She sells seashells.


Berner OY lahjoitti meille IsaDoran, Mavalan & Sally Hansenin kynsilakkoja, sekä jokaiselle Mavalan geelipäällyslakan. Omaan pussiini osui IsaDora. :)



Oriflame lahjoitti meille The One -tuotteita, kynnen valkaisukynän sekä mattalakan ja valkoisen tippilakan.



MoYou lähetti jokaiselle laatan, stamperin (löllöstamper ♥) sekä scraperin. Itselleni osui The Pro XL kokoelman laatta nro. 11.
Thank you so much MoYou.



Dermosil lahjoitti meille Berry Shake -kynsilakan, sekä kynsilakanpoistoaineen.



Mereneid lahjoitti meille Attitude -kynsilakan, tarroja, hileitä, kynsiviilan sekä öljyn/päällyslakan.



MissLis lahjoitti meille Orlyn kynsilakan. Itse sain Orlyni sävyssä Passion Fruit, joka on muuten paaaaaljon pinkimpi kuin kuvassa näyttää. Kamera vähän friikkasi niin kirkkaasta sävystä! :D



KoneHelsinki lahjoitti jokaiselle kynsilakan. Itse sain kauniin helmiäisvioletin. ♥ Lisäksi saimme kaksi kynsilakanpoistoainetta, jotka menivät arvontapalkinnoiksi.



Mimaxilta saimme siirtokuva-arkin, pitsiä ja niittejä.



FaceHelsingiltä saimme Pierre Renen Top Flex -kynsilakan, sekä Paesen tuotteita jotka meni arvontapalkinnoiksi.



AetzNailzz lahjoitti meille aluslakkaa, päällyslakkaa sekä öljyä. Itseltäni löytyi alus, -ja päällyslakka.


Ja jotta suut pysyisivät makeana vielä herkkupöydän antien jälkeen, oli Cloetta lahjoittanut meille Buugi-aakkoset -pussin sekä minttusuklaarullan.



Ja lopuksi vielä lahjakassi joka oli syönyt sisälleen nämä kaikki
tuotteet. Lahjapussit saimme Kauppakeskus Myllyn Suomalaisesta
kirjakaupasta.

Lisäksi Kauneudenkauppa lahjoitti kolme O.P.I -tuotesettiä arvottavaksi. Arpaonni ei osunut kohdalleni, joten niistä ei valitettavasti ole kuvaa. Lisäksi Kauneudenkauppa lahjoitti jokaiselle osallistujalle alennuskoodin. :)

Riimin Beauty lahjoitti tapahtumaamme LCN:n tuotteita sekä glittereitä.

Delush Polishilta saimme alekoodin nettikauppaan :)
From Delush Polish we got a discount coupon to the store :)

Yleistä tunnelmaa
Yleinen tunnelma miitissämme oli varsin lämminhenkinen, enkä itse ainakaan voinut välttyä naurulta. Oli ihanaa jutella ihmisten kanssa, joille on täysin luonnollista, että varastosta löytyy monta sataa kynsilakkaa ja vähintään samanlainen kasa koristeita.
Illalla nauratti erityisesti se, kun joku tytöistä huomasi lattialla katkenneen kynnenkärjen. Kellään miittiläisellä ei ollut sinä iltana sen värisiä kynsiä. Arvuuttelimme milloinkohan kyseinen kokoustila on viimeksi siivottu, sillä pidimme samanlaisen miitin samassa tilassa n. kaksi vuotta sitten, jolloin eräällä ryhmäläisellämme katkesi kynsi, joka oli aivan saman värinen kuin löytämämme kärki. :DD

Miittipussien ihmettelyä... :)
Kiitos kuvasta Tiinalle :)

Myös MiNails oli miitissämme edustettuna ja kyllä sai pitää itsensä lujana että ei sortunut heräteostoksiin. :D
Pakollinen kynsikuva.. Tunnistaako joku mun käden? ;)

Miitti alkoi kuudelta, ja itse olin paikalla jo vähän ennen. Suurin osa lähti n. yhdeksän aikoihin, mutta vielä muutama meistä jäi höpöttelemään pidemmäksi aikaa. Aika meni kuin siivillä, ja lopulta huomattiin kellon lähestyvän ilta-yhtätoista. Miittipaikasta ulos astuessa huomattiin, että oli satanut pieni kerros lunta, joten skrapasin auton ikkunat, heitin lämppärit kaakkoon ja lähdin älyttömän hyvillä mielin kohti kotia.

xoxo, Katri

10 kommenttia:

  1. Apua, noi ruokakuvat! Mä haluan! ♡___♡

    Vaikuttipa tosi kivalta miitiltä! ^__^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä, ne oli niiiiiiiiin hyviä!! ♡___♡

      Ja meil oli kyl tosi ihana ilta! :)

      Poista
  2. Mahtavalta kuulosti ja näytti

    VastaaPoista
  3. Teillä on varppina ollu ihan mahetsu miitti ^.^
    "oi jospa oisin saanut olla mukana..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä oli kyllä tosi hauskaa! :3
      Sun pitää alkaa suunnitella sun asuinaleella järjestettävää miittiä. ^__^

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥