10. elokuuta 2016

Astetta hajuttomampaa kosmetiikkaa kynsilakan muodossa: Little Ondine

Heiiii! Sain elevenin testipaketin mukana myös yhden kynsilakan, Little Ondine -merkkisen. Vaikka kynnet kokivatkin pienen damagen tuossa taannoin, uskaltanen kirjoitella teille silti kynsipostauksen ja esitellä kauniin lakan rumilla nysäkynsilläni. :D Little Ondinen lakat ovat valmistettu mm. mineraaliväreistä ja puhtaasta vedestä eivätkä ne sisällä ollenkaan voimakkaita kemikaaleja. Tuoksuyliherkille ihmisille nämä lakat on siis oiva valinta.


Luonnollisista hartseista ja väriaineista valmistetut
levittyvät kynsille tasaisesti ja kosteuttavat niitä.
Nopeasti kuivuvissa lakoissa ei ole kynsilakoille
tyypillistä voimakasta tuoksua.



Oli tosi mielenkiintoista päästä testaamaan tällaista vesipohjaista kynsilakkaa. Olen jostain blogista joskus lukenut vastaavista, ja miettinyt mitenköhän ne oikein toimii kynsillä. Oma kokemukseni on seuraavanlainen; Avattuani pullon ihmettelin ensinnäkin, että se ei tuoksunut millekään. :D Mutta se lienee itsestäänselvyys, kun on tehty vesipohjainen ja mahdollisimman luonnollinen tuote. Lakan koostumus oli aika paksua, mutta kuitenkin juoksevaa, joten levittäminen ei vastannut rakettitiedettä. Lakan suht' suuri sivellin tosin toi hommaan oman haasteensa, sillä sen kanssa oli hankala saada sutiin sopiva määrä lakkaa. Lakka kuitenkin levittyi ihan kauniisti ja kahdella kerroksella sai peittävää jälkeä. Sudin kuitenkin kolmannen kerroksen, kuten aina.



En tiedä oliko pullo liian kauan auki, tai reagoiko se jotenkin ilman kanssa, mutta oikean käden kynsiä lakatessa (lakkaan aina ensin vasemman ja sitten oikean) lakka kupli ihan hirmuisesti, ja lakkaamisesta tuli tosi hankalaa. Levitin kuitenkin kärsivällisesti kolme kerrosta ja sain päällyslakalla hurrrjat kuplat tasaantumaan. Lopuksi leimasin päälle BPS:ltä saamani laatasta kolmiokuvion hopealla leimauslakalla. Lopputuloksesta tuli mielestäni ihan erikiva. :) Käyttäisinkö tuotetta uudelleen? - Värinsä puolesta tätä lakkaa käytän kyllä varmaan uudelleen (puhumattakaan kyseisen merkin ihan mielettömän suuresta värivalikoimasta!) mutta kupliminen jäi vähän kaihertamaan mieltä. En tiedä sattuiko minulle maanantaikappale vai teinkö itse lakan kanssa jotakin väärin. Se, että lakka kuoriutui itsellään pois peel off -lakan tapaan oli iso plussa.


*Little Ondine saatu blogin kautta testiin. Mielipiteet ovat omiani.
*Leimauslaatta saatu testiin BPS:sta ja käyttämällä koodia STMX31 saat 10% alennuksen.

Käytätkö luonnonkosmetiikkaa?

14 kommenttia:

  1. Hmm, mielenkiintosen kuulonen, hassua aatella et on kynsilakkoja jokka ei haise x) Väri on kyllä uupea ja koristelut kauniit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin oli ihan hämmentävää että tuo ei tuoksunut miltään! :D
      Kiitos Satsuli. ♥

      Poista
  2. Nämä on kyllä varmasti hyviä tuotteita niille, jotka kärsivät jonkin sortin allergiasta tai ovat hyvin hajuherkkiä. :) Mutta nätit kynnet!! ♥

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva, että hajuherkille on olemassa monipuolinen värivalikoima :)
    Mä en oo testannut koskaan tälläisiä kynsilakkoja. Vesipohjaisella lakalla lakkaaminen onkin yksi tavoite tässä harrastuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano! Glitterlakkojakin! ♥___♥ Kannattaa ehdottomasti kokeilla - on tosi hämmentävää avata pullo ja tajuta ettei se haise millekään. :'D

      Poista
  4. Olis kyllä jännä päästä kokeilemaan jotain vastaavanlaista lakkaa. :) Lakkaus itessään on jälleen kerran nätti! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos vaan saat vastaavan lakan kätösiisi! :) Voi kiitoooos Nanne. ♥

      Poista
  5. Tosi mielenkiintoinen kynsilakka! Kuinka kauan se oli kynsilläsi ja kuinka hyvin lakkaus kesti? Käytitkö aluslakkaa sen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin! :) Kyseinen lakka oli mulla kynsissä vuorokauden, sillä halusin päästä jo lakkaamaan toisella lakalla. :D Mutta uskon että se olisi kyllä pysynyt pidempäänkin. Ja joo, käytin ihan tavallista aluslakkaa ja päällyslakkana oli Seche Vite. :)

      Poista
  6. Oi vitsit näyttää hyvältä nuo leimat! Jotenki tosi kiiltävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo, jotenkin tuo sininen pohja sai ne hohtamaan ihan erikivasti! :)

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥