11. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen boksi

Heipähei vaan! Sain ilokseni blogiyhteistyönä kolmen kuukauden Livboxit, ja innosta hihkuen tulin esittelemään nyt teille tämän vuoden (ja samalla muutenkin) viimeisen Livboxin. Vuoden 2017 alusta lähtien LivBox tulee olemaan nimeltänsä BetteBox. Mutta pidemmittä puheitta mennään kuviin!


Oli aikamoinen saavutus, että maltoin napata kuvat boxista ennen sen repimistä auki, oli nimittäin sen verran jännä paikka että mitä sieltä oikein paljastuu! :) Olen kuullut boxista lähinnä pelkkää hyvää, paitsi tämän vuoden marraskuun boxi oli ilmeisesti suurelle osalle aikamoinen pettymys, kun tuotteet ei vastanneetkaan odotuksia. Itse en ota kantaa, kun en boxia silloin vielä saanut.

Mitäs se tämän kuukauden boxi sitten sisälsi?


Kuvan oton jälkeen vasta tajusin, että minä lahopää en tajunnut, että siitä puuttuu Lumenen näyte Hydration Recovery Aerating Gel Maskista, mutta ei anneta sen häiritä, eihän:) Muuten paketin sisältö oli itselle varsin mielenkiintoinen, ja eniten ihastusta herätti paljon kauneussomeissakin hehkutettu...

Lumene Invisible Illumination -valopisarat!

Todella mielenkiintoinen tuote, jota testaan kyllä todella mielelläni! Valopisarat voi sekoittaa joko meikkivoiteeseen tuomaan hehkua koko kasvoille, tai sivellä erikseen kasvojen kohtiin, joita haluat korostaa tai joihin haluat kaunista kuulautta ja heleyttä:)

Nivean suihkumousse & Jordan Clinic -hammastahna

En ole koskaan päässyt kokeilemaan suihkumoussea, joten tämä on kyllä jännä tuttavuus:) Lisäksi kaikki vaahdot, mousset, geelit ja suihkuhömpötykset tulee ihan varmasti aina käytettyä, joten nappivalinta boxiin! Pakko myöntää että hammastahnan nähdessäni fiilis oli vähän... eh... varsinkin kun olen tottunut käyttämään hampaidenhoidossa aina sitä yhtä ja samaa tuoteperhettä. Toisaalta vaihtelu virkistää, ja apteekkihammastahnan kanssa ei voi koskaan mennä pieleen.

Lumene Lähde Hydrating Recovery Aerating Gel Mask & RFSU Intim Daily Wash


Manna Kadar Radiance Split Pan Bronzer & Highlight Duo


Tämä siis oli se salainen, jännittävä meikkituote;) Ja pakko sanoa, että tämä on itselle ihan yhtä mieleinen kuin nuo ensimmäisen kuvan valotipat - ellei jopa mieleisempi! Sävyt on todella kauniit ja pigmenttiset, ja plussaa kätevästä laukkukoosta. En ole ennen kuullutkaan Manna Kadar -merkistä eli todella mielelläni testaan tämän!

Niin, ja se näytekoko tummasta suklaasta meni sitten jo parempiin suihin:)


Mitäs te tykkäsitte
viimeisestä LivBoxista?



2 kommenttia:

  1. Omani seikkailee viel jossain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! :o No se on tää posti kyllä nyt ihan sekaisin koska joulu... plääh! JOULU YLLÄTTI POSTIN :D Eiköhän se sunkin boksi sieltä tule :)

      Poista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥