13. maaliskuuta 2015

Color Club - Under The Blacklight || Poptastic Pastel Neons Collection

Uudet Color Clubin Poptastic Pastel Neonit saapuivat hyppysiini eilen, ja halusin heti päästä testaamaan niistä yhtä herkullisinta, pastellisen keltaista Under The Blacklightia. Valitettavasti pettymys oli karvas, kun sain taas huomata miten uskomattoman surkea(!) levittyvyys siinä on. Toisaalta se ei yllättänyt, sillä hyvin harva CC on ollut vaivaton levitettävä. Tämäkin lakka oli tuttuun, ikävään tapaansa paksua kuin kerma ja raidoittui joka kerroksella. Täyteen peittävyyteen vaadittiin kolme kerrosta, ja päällyslakka on ehdoton. Mutta äh - on tämä myös niin järjettömän kaunis! Ansaitsee silti oman paikkansa hyllystäni.


En oikein taaskaan tiennyt miten lähtisin näitä koristelemaan, eli kaivoin tutut ja turvalliset leimausvehkeet esiin, samoin kuin uuden suosikkikuvioni UberChicin laatasta. Lopputuloksesta tuli ihan siisti, mutta ehkä hieman turhan kontrastinen.

Color Club - Under The Blacklight
Konad - musta
UberChic -leimauslaatta nro. 1-02

Kuka muu on ehtinyt jo kokeilla Pastel Neoneja? ♥

xoxo, Katri

16 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet ja upean värinen lakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Lakka on kyllä ihanan värinen. ♥

      Poista
  2. Onpas näissä väriä, tarvis varmaan aurinkolasit! Ihanat! :)

    VastaaPoista
  3. Oikein kauniin värinen. Harmi, että laatu ei ollut parhaimmasta päästä... Mulle tuli eilen mun muutama, jotka tilasin tuosta kokoelmasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt laitoin aluksi sen vaaleanpunaisen ja vaaleansinisen, mutta pakko ehkä saada ne loputkin. <3

      Poista
    2. Aijaa, must ne on tän kokoelman tylsimmät lakat! :'D Tai siis ihan kivoja ne on mut jotenkin niin perus. :D <3 hihihi

      Poista
  4. Tahtooo tämän nythetipaikalla! 8)

    VastaaPoista
  5. Oihh ku ihana lakka! <3 Ja nätskät kynnet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Lakka on kyllä ihan älyttömän ihanan värinen!

      Poista
  6. Onpa upeen värinen lakka, vau! Ja noi leimat on niin ihanat :)

    VastaaPoista

Kommentti? ♥

Please feel free to comment me also in english! ♥